911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Smart Energy Transition -hanke pyrki auttamaan päätöksentekijöitä ja yrityksiä ymmärtämään energiamurrosta

Työ energiamurroksen tutkimuksen parissa jatkuu tulevissa hankkeissa.
Aalto ENG solar panels student Image: Unto Rautio
SET-hankkeen tutkijat kiittävät Strategisen tutkimuksen neuvostoa rahoituksesta sekä sidosryhmiä ja muita tutkimuskonsortioita aktiivisesta yhteistyöstä. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Vuonna 2015 käynnistynyt Smart Energy Transition -tutkimushanke on tullut päätökseensä. Hankkeessa tutkittiin globaalia energiamurrosta sekä sitä, miten Suomi voi hyötyä käynnissä olevasta energiamurroksesta. 

Smart Energy Transition -hankkeen (SET) lähtökohtana oli, että käynnissä oleva globaali energiamurros vaikuttaa väistämättä myös Suomeen, sillä ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää perustavanlaatuisia muutoksia energiajärjestelmään. Nämä muutokset ilmenevät paitsi uusina tapoina tuottaa ja kuluttaa energiaa, myös uusina liiketoimintamalleina, vientimahdollisuuksina sekä asumisen ja liikkumisen tapoina. SET-hankkeen tavoitteena oli kartoittaa energiamurroksen etenemistä ja sen vaikutuksia Suomen energiajärjestelmään.

Hankkeen alkaessa vuonna 2015 energiamurros oli varsin harvojen tunnistama ilmiö, mutta vuonna 2021 se on energia-alalla itsestäänselvyys. SET-hanke on monien muiden ohella vaikuttanut energia-alan muutokseen tutkimalla murroksen teknologioita, kokeiluista oppimista ja yhteiskehittämistä sekä analysoimalla politiikkatoimia, instituutioita ja liiketoimintamalleja. Tänä aikana uusiutuvan energian määrä on lisääntynyt energiajärjestelmässä, ja älykäs ja puhdas energialiiketoiminta on kasvussa. Teknologiat hiilineutraalin energiajärjestelmän saavuttamiseksi ovat jo olemassa ja seuraavaksi tarvitaan lisää määrätietoisia päätöksiä murroksen edistämiseksi.

Aktiivista yhteistyötä

Hankkeessa oli mukana kymmenen eri kumppaniorganisaatiota ja yli 40 tutkijaa ja asiantuntijaa energiamurroksen eri osa-alueilta. Alkuvuosina konsortiojohtajana toimi professori Raimo Lovio ja sittemmin hanketta luotsasi työelämäprofessori Armi Temmes, molemmat Kauppakorkeakoulun johtamisen laitokselta. Monitieteistä hanketta rahoitti Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN). 

SET-hanke on osaltaan pyrkinyt auttamaan päätöksentekijöitä ja yrityksiä ymmärtämään murrosta ja hyödyntämään sen tuomia mahdollisuuksia muun muassa tuottamalla politiikkasuosituksia ja järjestämällä erilaisia keskustelutilaisuuksia. Vertaisarvioitujen julkaisujen lisäksi tutkijat ovat kirjoittaneet blogitekstejä sekä ajankohtaisia tekstejä Tekniikka & Talouden Teknologiamurrokset-sarjaan. Parhaat SET-blogikirjoitukset on koottu yhteen . Suuren yleisön ymmärrystä energiamurroksesta on edistetty kehittämällä . Hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on arvioitu . 

Työ energiamurroksen tutkimuksen parissa jatkuu tulevissa hankkeissa – tutkittua tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi ja hiilineutraaliuden edistämiseksi. 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.