911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Sen oikean robotin metsästäjät

Palvelurobotiikan kehittämisessä kaikki lähtee käyttäjistä, korostaa ROSE-hanketta vetävä Ville Kyrki.

Suomella on monen muun länsimaan tavoin edessään iso haaste: ikääntyvä väestö tarvitsee yhä enemmän laadukasta ja eettistä hoitoa, kohtuullisilla kustannuksilla.

Yksi ratkaisu voi löytyä palveluroboteista, joita tutkitaan uudessa Suomen Akatemian rahoittamassa ROSE-tutkimushankkeessa.

– Jotta laadukkaat palvelut voidaan taata tulevaisuudessakin, meidän on selvitettävä, millaisia uusia mahdollisuuksia robottien kehitys tarjoaa terveydenhuoltoon ja hyvinvointipalveluihin, kiteyttää Aalto-yliopiston professori Ville Kyrki, hankkeen vastuullinen johtaja. Mukana työssä on hänen oman tutkimusryhmänsä lisäksi lukuisten eri alojen osaajia.

– Sairaanhoidon opiskelijat ja hoitotieteilijät Laurea AMK:sta, sosiologian ja etiikan osaajat Tampereen yliopistosta ja innovaatiotutkijat Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Tampereen teknillisestä yliopistosta mukana on näköhavaintoihin erikoistunut tutkimusryhmä ja VTT:ltä tutkijoita sekä käyttöliittymän helppokäyttöisyyttä että etiikkaa kehittämässä, hän luettelee.

– Lisäksi teemme tiivistä yhteistyötä työntekijä- ja työnantajajärjestöjen sekä tietenkin asiakkaiden kanssa esimerkiksi palvelutaloissa. Palvelurobotteja tutkitaan Euroopassa monessa isossa hankkeessa, mutta ROSE on niitä harvoja, joissa kaikki kehitystyö lähtee käyttäjien tarpeista.

Padi pyörillä

Mihin käyttäjät sitten palvelurobotteja tarvitsevat? Ville Kyrjestä tärkeä lähtökohta on se, ettei ihmistä ole tarkoitus korvata – eivätkä robotit siihen pystyisikään.

– Robotit päihittävät ihmisen shakissa ja tietokilpailussa, mutta ne ymmärtävät asioiden merkityksestä vain sen, mitä ihminen on niihin ohjelmoinut. Ja mietipä ihmisen kättä, miten valtavan monimutkainen ja hieno työkalu se on! Fyysisessä tekemisessä jo taaperoikäiset ovat monissa jutuissa niitä taitavampia.

Robotit päihittävät ihmisen shakissa ja tietokilpailussa, mutta ne ymmärtävät asioiden merkityksestä vain sen, mitä ihminen on niihin ohjelmoinut.

 Yksi ROSEssa tutkittava palvelurobotiikan mahdollisuus on etäläsnäolo. Jo nyt moni kotona asuva vanhus voi keskustella hoitajan kanssa puhelimen tai tietokoneen välityksellä. Robotin avulla hoitajan olisi mahdollista myös liikkua vanhuksen asunnossa ja saada näin kokonaiskuva tilanteesta.

– Yksinkertaisimmillaan se olisi vähän kuin padi pyörillä, Kyrki hymyilee.

– Nykyään kotihoidon työntekijöiden ajasta iso osa kuluu autossa istumiseen. Jos hoitaja voisikin käyttää tupla-ajan asiakkaan kanssa kommunikointiin, niin monessa tapauksessa se voisi olla arvokkaampi asia kuin fyysinen läsnäolo, hän uskoo.

Tarpeiden selvittämisen lisäksi ROSEssa tutkitaan ja kehitetään myös palvelurobottien tekniikkaa. Sen on oltava paitsi toimivaa myös helppokäyttöistä, sillä monella käyttäjällä on toimintarajoitteita: näkökyvyn heikkenemistä, vapinaa, käsien ja silmien yhteispelin ongelmia.

– Ensimmäisen vuoden aikana tarkoituksemme on nimenomaan kartoittaa tarpeita ja toiveita. Haluamme myös oikean tiedon avulla poistaa sekä niitä ylisuuria odotuksia että aiheettomia pelkoja, joita robotteihin liitetään, Kyrki painottaa.

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto myönsi lokakuussa ROSE-hankkeelle 3,1 miljoonaa euroa ajalle 2015–2017. Hankkeen on tarkoitus jatkua vuoteen 2020 asti.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori Ville Kyrki
Aalto-yliopisto
puh. 050 408 2035
ville.kyrki@aalto.fi

Lue myös:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.