911

Uutiset

Saastamoisen säätiö lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoitus tukee monitieteistä toimintaa uudessa Marsio-rakennuksessa.
Raitiovaunu ohittaa modernin tiilirakennuksen, jossa on mustia yksityiskohtia ja suuret ikkunat. Lähellä on suuri puu ja useita polkupyöriä.

Saastamoisen säätiö on tehnyt Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonan euron suuruisen lahjoituksen. Lahjoitus on suunnattu yliopiston monitieteisyyttä tukevaan toimintaan Marsio-rakennuksessa. Tuen avulla Aalto-yliopisto vahvistaa taiteen ja media-alan koulutustaan, monitieteistä tutkimustaan sekä yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan.

Syksyllä 2024 avautunut Marsio on paikka radikaalille luovuudelle, kokeilulle ja uudenlaiselle ajattelulle. Rakennuksessa on yhteensä 6 500 neliömetriä huippumoderneja tiloja erityisesti taiteen ja median opetukseen ja tutkimukseen, monialaiseen tutkimukseen, opetuksen digitalisoimiseen sekä Aalto Studios -mediakeskukselle. Marsion alakerrassa sijaitsee Saastamoinen Foundation Stage, ja alakerran avoimet näyttelyt ja tapahtumat kertovat kestävän tulevaisuuden rakentamisesta ja maailman suuria haasteiden ratkaisemisesta.

”Saastamoisen säätiössä uskomme vakaasti vahvojen ideoiden syntyyn silloin, kun taide, tiede ja teknologia yhdessä ratkaisevat aikamme haasteita. Haluamme Marsion myötä antaa pitkäaikaisen tukemme Aalto-yliopiston monitieteiselle yhteistyölle, luovuudelle ja rohkeille kokeiluille”, sanoo Saastamoisen säätiön Petteri Karttunen.

”Kiitämme lämpimästi tästä lahjoituksesta ja säätiön tuesta. Marsio tarjoaa rajapinnan taiteen, teknologian ja talouden yhdistämiseen. Lahjoituksen avulla voimme vauhdittaa uusia tapoja innovoida ja olla luovia nyt ja tulevina vuosina”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Lahjoituksellaan Saastamoisen säätiö tukee Aalto-yliopiston varainhankintakampanjaa, joka jatkuu vuoden 2026 loppuun saakka.

Lue lisää

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.