911

Uutiset

Saamelaisteemat taipuvat peleiksi

Utsjoella helmikuussa järjestettävä pelijami kokoaa yhteen kokeneita pelinkehittäjiä ja pelinkehityksestä kiinnostuneita saamelaisedustajia.
samigamejam

Sami Game Jam -pelintekotapahtumassa syvennytään saamelaiseen kulttuuriin digitaalisten pelien keinoin. Kyseessä on muutaman päivän kestävä, intensiivinen pelijami, jonka aikana pelit kehitetään moniammatillisissa ryhmissä ideasta pelattaviksi peleiksi. Utsjoella 21.–25.2.2018 järjestettävä tapahtuma on osa Aalto-yliopiston median laitoksen pelinkehitysohjelmaa.

“Pidin ajatuksesta, että kehitetään pelejä, jotka perustuvat saamelaiseen kulttuuriin. Lähtökohtana on siis, että peleillä on todellinen, mielenkiintoinen kulttuurinen konteksti”, kertoo median laitoksen johtaja Philip Dean Aalto-yliopistosta.

Tapahtumassa kehitetyt pelit on määrä koostaa näyttelyksi yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Suomen pelimuseon kanssa. Näyttely toteutetaan kolmella kielellä: pohjoissaameksi, suomeksi ja englanniksi. Suunnitelmissa on myös, että pelattavat pelit, teemat sekä tarinat niiden takana lähtevät kiertämään museoita ja näyttelytiloja Suomessa, Euroopassa ja mahdollisesti laajemminkin vuosina 2019–2020. Näyttelyn työnimi on Saamelaisuus Pelissä.

“Saamelaiskulttuurilähtöisiä mediasisältöjä, erityisesti pelejä, on saatavilla hyvin vähän. Sami Game Jamin tarkoitus on luoda yhteisöllisellä otteellaan uusia avauksia saamen kulttuuri- ja tarinankerrontaperinteiden jatkumoon. Toivon, että tapahtuma synnyttää kipinöitä saamelaistaiteilijoiden pelilliselle ilmaisulle ja lisää saamelaistietoisuutta maailmanlaajuisesti”, kertoo hankkeen vetäjä ja ideoija Annakaisa Kultima Finnish Game Jam ry:stä.

Kuten muissakin pelijameissa, Sami Game Jamissa pelit rakentuvat ennaltamäärättyjen teemojen ympärille. Sami Game Jamissa lähtökohtana on kaksitoista saamelaisuuden teemaa, jotka tarkastelevat saamelaisuuden historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta.

Tapahtumaan voi hakea osallistujaksi 3.2.2018 mennessä. Aikaisempaa pelintekokokemusta ei vaadita, sillä pelit syntyvät kokeneiden pelintekijöiden tiimeissä. Tapahtuma avustaa osallistujia matkakustannuksissa. Pelijamin järjestää Finnish Game Jam -yhdistys yhteistyössä Utsjoen kunnan kanssa. Tapahtumaa tukevat Majaoja-säätiö ja Neogames.

Aika: 21.–25.2.2018.

Paikka: Áilegas-keskus, Utsjoki

äپٴᲹ:
Annakaisa Kultima, Finnish Game Jam ry, Aalto-yliopisto, p. 050 443 7258, aakoo@finnishgamejam.com


 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.