911

Uutiset

Romupyörille uusi elämä ACREn ja Kierrätyskeskuksen yhteistyöllä

Romupyöräkeräys toteutettiin tänä talvena yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa. Romupyöriä kerättiin Aalto-yliopiston kampukselta useita satoja.
Bikes

Pyöräilyprosentti Espoon Otaniemen alueella on Suomen suurimpia, ja Aalto-yliopisto haluaakin kannustaa saapumaan kampukselle ekologisin tavoin ja panostaa muun muassa pyöräilyinfraan. Kampusalueella asukasvaihtuvuus on myös erittäin suurta, ja tämä yhdistelmä johtaa siihen, että pyörätelineisiin ja -kellareihin kertyy hylättyjä ja unohdettuja pyöriä. Unohdetut polkupyörät hankaloittavat ulkoalueiden ylläpitoa, kuten lumien ja hiekkojen poistamista, ja samalla ulkoalueiden siisteys kärsii. Toisaalta romupyörät vievät myös tilaa käytössä olevilta pyöriltä ja heikentävät aktiivisten pyöräilijöiden pyörien pysäköintimahdollisuuksia.

Ongelman ratkaisemiseksi Aalto-yliopiston kampuksella on järjestetty romupyöräkeräyksiä 2-3 vuoden välein. Suurin osa unohdetuista pyöristä on silkkaa romurautaa, mutta monet myös pienen huollon jälkeen täysin käyttökelpoisia. Viimeisin keräys toteutettiin syksyllä 2023, ja pyörien kierrätyksen osalta yhteistyökumppaniksi valikoitui Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy.

Loading the bikes to the truck
Romupyöriä kerättiin kampukselta useita satoja. Pyörät lähtivät Kierrätyskeskuksen kunnostettaviksi. Kuva: Milla Uusitalo / ACRE

”Kestävän kehityksen hengessä haluamme antaa kaikille hylätyille pyörille uuden elämän, joten oli loogista tehdä keräys yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa”, sanoo toimitilapäällikkö Jukka Salmisto Aalto-yliopistokiinteistöistä (ACRE).

”Me Kierrätyskeskuksessa olemme iloisia yhteistyöstä Aalto-yliopiston kanssa. Kierrätyspyörä on erinomainen ympäristöteko niin lahjoitettuna kuin ostettunakin. Kun polkupyörä pysyy käytössä, säästää se kiinteitä luonnonvaroja keskimäärin 700 kiloa per pyörä”, sanoo Kierrätyskeskuksen sähkö- ja polkupyöräverstaiden asiantuntija Kimmo Kari. Kunnostettuja pyöriä myydään Kierrätyskeskuksen suurimmissa myymälöissä sekä sen verkkokaupassa.

”Käymme kaikki meille lahjoitetut polkupyörät läpi. Käyttökelpoiset huollamme ja korjaamme. Jollei pyörä ole enää korjauskelpoinen otamme talteen kaikki varaosiksi kelpaavat osat. Ihan kaikki käyttökelpoinen siis kierrätetään. Ylijäävä romumetalli lähtee meiltä eteenpäin metallikeräykseen”, Kari jatkaa.

Kierrätyskeskuksella on oma polkupyöräverstas Helsingin Malminkartanossa. Siellä huolletaan ja korjataan yli 3 000 polkupyörää vuodessa. Polkupyöräverstas tarjoaa vuosittain töitä 15–20 pitkään töitä etsineille työnhakijoille, joten polkupyörälahjoitus on aina myös työllistävä teko. Vuositasolla Kierrätyskeskuksen kunnostamien polkupyörien avulla kertyy yli kahden miljoonan kilon luonnonvarasäästö.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
Kolme Aallon huppareihin pukeutunutta opiskelijaa oleskelee tiiliseinän ja pallojen luona
Kampus Julkaistu:

Erottaudu värikkäillä kouluhuppareilla ja -kangaskasseilla

911 Shopista löydät koulukohtaisen huppari- ja kangaskassimalliston, joka on tarkoitettu opiskelijoille, henkilöstölle ja alumneille.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.