Rentoutumiskamppailu lopputyönäyttelyn yleisömagneetti
Ulkotiloissa saattoi testata myös maalivahtitaitojaan automaattisen pallonlaukaisijan kanssa.
Neljännen kerran järjestetty mekatroniikan kurssien lopputyönäyttely kiinnosti niin aaltolaisia, alumneja kuin lähialueen lukiolaisia. Yleisöä tuli paikalle ennätysmäärä, yhteensä lähes 500 henkeä. Tänä vuonna lopputyönäyttelyn teemana oli teollinen internet.
– Erityisen iloisia olemme siitä, että saimme tapahtumaan mukaan lähes 100 alumnia, kertoo koneenrakennustekniikan laitoksen johtaja Petri Kuosmanen. Haluamme kertoa alumneillemme alan opetuksen ja tutkimuksen kehityksestä ja esitellä uusia tuulia, hän jatkaa.
Mekatroniikan opiskelijoille tilaisuus tarjosi mahdollisuuden esitellä vuoden aikana opittuja taitoja ja antoi arvokkaan kokemuksen projektityön esittelystä.
Lukiolasia kiinnostivat infotilaisuudet, joissa kerrottiin opiskelusta tekniikan alalla, mutta lopputyönäyttelyssä pääsi toden teolla kurkistamaan diplomi-insinöörin opintoihin. ’Det är härligt att se människor brinna för det de gör!’, kirjoitti Antonia Lindqvist blogissa
Tänä vuonna oppilaita oli kutsuttu Helsingin luonnontiedelukiosta, Lauttasaaren yhteiskoulun lukiosta, Gymnasiet Grankulla samskolanista sekä Etelä-Tapiolan ja Ilmajoen lukiosta.
Tapahtuma avajaisia vietettiin yhdessä Digi Breakfastin kanssa. Avauspuheenvuoron piti vararehtori Tuija Pulkkinen. Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön asiamies Laura Juvonen ja Jussi Neuvo luovuttivat Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön Metex-rahaston palkinnon eli vuoden 2014 koneensuunnittelun diplomityöpalkinnon diplomi-insinööri Otto Tiertolle.
Tilaisuuden järjesti Aalto-yliopiston koneenrakennustekniikan laitos.
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.