911±¬ÁÏÍø

Uutiset

​​​​​​​Rauma Marine Constructions ja Aalto-yliopisto yhteistyöhön – tavoitteena ympäristöystävällisempi ja turvallisempi merenkulku

Tulevaisuuden osaajat ovat merenkulkualalle tärkeitä.
jäämallikoe

Rauma Marine Constructions Oy (RMC) ja Aalto-yliopisto ovat solmineet 5.2.2020 sopimuksen tutkimus- ja kehitysyhteistyön aloittamisesta. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön tavoitteena on kehittää teknologiaa, jonka avulla voidaan pienentää merenkulun hiilijalanjälkeä, hyödyntää uudenlaisia polttoaineita ja tehdä merenkulusta turvallisempaa. Yliopistotason osaaminen on tärkeää koko alan tulevaisuuden kannalta.

Nyt solmitun sopimuksen myötä RMC ja Aalto-yliopisto tiivistävät yhteistyötä ja suunnittelevat kuluvan vuoden aikana pitkäjänteisen tutkimus- ja kehitysyhteistyöohjelman.

Merenkulusta turvallisempaa ja vähäpäästöisempää

Ohjelman tavoitteena on kehittää erityisesti merenkulun ympäristöystävällisyyteen ja turvallisuuteen vaikuttavaa teknologiaa, jonka avulla voidaan pienentää merenkulun hiilijalanjälkeä, hyödyntää uudenlaisia polttoaineita ja kehittää entisestään alusten turvallisuutta.

"Haluamme olla tulevaisuudessakin kehityksen kärjessä matkustaja-autolauttojen, monitoimimurtajien sekä viranomaisalusten rakentamisessa. Ympäristöystävällisyys ja turvallisuus ovat meille ehdottoman tärkeitä. Olemme hyvin iloisia yhteistyösopimuksesta", sanoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Tulevaisuuden osaajat ovat merenkulkualalle tärkeitä

Merenkulkualan tulevaisuuden osaaminen, tutkimus ja koulutus kulkevat käsikädessä. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöhanke merkitsee alan yliopistotason koulutuksen profiilin nousua ja on näin varmistamassa sitä, että akateemisen koulutuksen saaneita on alalla myös tulevaisuudessa.

"Sopimuksen avulla voimme jatkaa jo noin 40 vuotta sitten alkanutta tiivistä yhteistyötä Rauman telakan ja Otaniemen tiedeyhteisön välillä. Vuosien aikana syntynyt luottamus yhteiseen kehitystyöhön voidaan nyt hyödyntää, kun etsimme ratkaisuja erityisesti laivojen turvallisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen liittyviin haasteisiin", toteaa meritekniikan professori Pentti Kujala Aalto-yliopistosta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:

Professori Pentti Kujala
Aalto-yliopisto
puh. +358 400878145
pentti.kujala@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.