911

Uutiset

Raportti ei puhu strategiaa – ja siksi johtajat saivat oman käsikirjan osaamisen murroksesta

Kirja pohjautuu julkisen sektorin, akatemian ja yritysmaailman päätöksentekijöiden ja osaamisen asiantuntijoiden keskusteluihin.
Osaamisen käsikirja

911 Executive Education (Aalto EE) on tehnyt johtajille suunnatun käsikirjan osaamisen murroksesta ja Suomen kilpailukyvyn parantamisesta yhteistyössä Aalto-yliopiston työelämäprofessori Risto Sarvaksen ja opiskelijoiden kanssa. ”Saa soveltaa – osaamisen ja kilpailukyvyn pieni käsikirja” julkaistaan tänään 12. syyskuuta.

Käsikirja pohjautuu Aalto EE:n järjestämiin keskusteluihin, joihin osallistui joukko julkisen sektorin, akatemian ja yritysmaailman päätöksentekijöitä ja osaamisen asiantuntijoita. Keskusteluissa pohdittiin osaamisen murrosta kilpailukyvyn näkökulmasta, ja keskustelut ja ehdotetut ratkaisut koottiin käsikirjaksi muille päätöksentekijöille. 

”Monipuolisten työn murrosta käsittelevien tutkimusten, raporttien sekä komiteoiden lisäksi on hyvä olla olemassa käytännöllinen käsikirja, joka puhuu strategian kieltä ja on helposti sovitettavissa yrityksen päätöksentekijöiden maailmaan”, kertoo Raija Kuokkanen, Head of Thought Leadership and Design, Aalto EE.

”Kirja on myös kenelle tahansa sopiva opas siihen, miten yritysmaailma näkee käynnissä olevan muutoksen ja sen tuomat haasteet. Työryhmän osallistujat ovat yhteiskunnan muutosagentteja, joiden päätökset ja näkemykset muovaavat suomalaista osaamista ja kilpailukykyä. Nyt voimme lukea, mitä he tästä kaikesta ajattelevat”, Risto Sarvas sanoo.

Keskusteluissa toistuneet käsitteet ja ajatukset tiivistettiin kirjaan seitsemäksi teemaksi: muutos, käsitys työstä, vastuu osaamisesta, merkityksellisyys, kriittinen ajattelu, metaosaaminen sekä siilot ja raja-aidat. Tulevaisuudessa esimerkiksi ennalta määritellyt toimenkuvat menettävät yhä enemmän merkitystään – tärkeintä on se, että tavoitteet saavutetaan. Työn murros pakottaa yrityksiä luomaan työntekijöidensä kesken yhteisiä merkityksiä ja arvokeskustelujen rooli kasvaa.

Kirjan voi ladata pdf-tiedostona osoitteesta

äپٴᲹ:

Raija Kuokkanen
Head of Thought Leadership and Design
Head of New Ventures and Partnerships
Puh. 010 837 3737
raija.kuokkanen@aaltoee.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.