911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Rakennusprojektin hallinta menee pilveen

VisiLean on kännykkäsovellus ja pilvipalvelu, jonka avulla työntekijät saadaan mukaan töiden suunnitteluun ja seurantaan rakennusprojekteissa
bhargavdave_fi.jpg

Ohjelmiston on kehittänyt Aalto-yliopistosta ponnistanut start up -yritys VisiLean Oy. Yhtiö perustettiin marraskuussa 2015.

Tavoitteena on helpottaa rakennusprojektien hallintaa, säästää kustannuksissa ja nopeuttaa rakentamisen aikataulua.

VisiLean-palvelu tukee rakentamisessa yleistyvää Last Planner -menetelmää, jonka ydinajatus on, että työn suorittajat osallistuvat työketjujen suunnitteluun. VisiLeanissa työketjujen suunnittelu on yhdistetty BIM-tietomalliin, joka on visuaalinen 3D-malli rakennuskohteesta.

- VisiLeanin avulla projektipäällikkö ja muut valvojat voivat seurata rakennustöiden edistymistä ja saada siitä visuaalisen kuvan reaaliaikaisesti, sanoo VisiLean Oy:n toimitusjohtaja Bhargav Dave .

Osallistavaa suunnittelua varten VisiLean tarjoaa kännykkäsovelluksen, jonka kautta työntekijät kertovat oman työvaiheensa statuksesta: työ on aloitettu tai lopetettu tai työn suoritusta uhkaa jokin ongelma, kuten materiaalipula.

VisiLeanin kautta tietoa välitetään työnjohdon ja työntekijöiden sekä alihankkijoiden välillä lähes reaaliaikaisesti. Tämä poikkeaa perinteisestä projektin hallintatavasta, joka perustuu työmaakokouksissa läpi käytäviin viikkosuunnitelmiin, post-it-lappuihin ja excel-taulukoihin.

- Jos työntekijä tai alihankkija esimerkiksi tarvitsee työkohteessa jotain, hän voi VisiLeanin kautta ilmoittaa puutteesta työnjohdolle. Työnjohto voi siten reagoida heti tilanteeseen ja korjata puutteen, Dave sanoo.

VisiLeanista on Bhargav Daven mukaan tehty mahdollisimman helppokäyttöinen. Siksi kännykän näytöllä on vain muutama painonappi, jonka avulla työntekijä ilmoittaa työn statuksesta.

Erityyppiset ilmoitukset esitetään eri värein, mikä helpottaa statuspäivitysten seuraamista. Työkohteet näkyvät tietokoneen ruudulla esitetyssä BIM-mallissa pieninä palloina, joista aukeaa näkymä tarkempiin tietoihin.

Lupaavat markkinat

VisiLean-ohjelman idea perustuu Dave Bhargavin Aalto-yliopistolla tekemään väitöstyöhön, jossa hän tutki rakennustyömaan prosessi- ja tuotantotiedon yhtäaikaista esittämistä (simultaneous presentation of construction process and building product data).

Ajatus kaupallisen tuotteen kehittämisestä syntyi rakennusyhtiöiden osoittamasta kiinnostuksesta. Markkinoilta puuttui VisiLeanin kaltainen tuote.

VisiLeania ovat rakennuskohteissaan pilotoineet Costain -yhtiö Englannissa ja Skanska Suomessa.

- Kokemukset ovat hyviä. Niiden perusteella olemme kehittäneet palvelua edelleen. Neuvottelemme VisiLeanin käytöstä parhaillaan myös eräiden muiden yhtiöiden kanssa, Dave  sanoo. 

Daven mukaan markkinat näyttävät lupaavilta.

- Rakennusyhtiöt ovat selvästi valmiimpia vastaanottamaan uusia IT-teknologiaan perustuvia ajatuksia kuin vielä jokunen vuosi sitten. Lean-rakentaminen ja BIM saavat yhä enemmän jalansijaa. Niiden hyödyt on hyvin dokumentoitu.

Esimerkiksi Englannissa hallitus on päättänyt, että isoissa julkisissa rakennusprojekteissa on käytettävä BIM 2 -tason mallia ja yhteistyöhön perustuvaa työskentelytapaa. Vaatimus astuu voimaan 2016. Tavoitteena on vähentää hankkeen investointikustannuksia ja hiilidioksidikuormaa 20 prosentilla.

Rahoittajat haussa

VisiLean -yhtiön perustajiin kuuluu Bhargav Daven lisäksi tutkijakollega Stefan Boddy ja yritysmaailman palveluksesssa liiketoiminnan kehitystyötä tehnyt Martin Zilliacus. Bhargav on saanut käytännön kokemusta työskentelemällä Intiassa ja Englannissa rakennusinsinöörinä.

Yhtiön neuvoantajina ja  osakkaina on kaksi professoria, Lauri Koskela ja Rafael Sacks.  Koskela on ollut yli 20 vuotta sitten käynnistämässä lean-rakentamista. Sacks puolestaan tunnetaan yhtenä BIM-tietomallin merkittävimmistä kehittäjistä.

VisiLean on saanut tukea Tekesin TUTL-rahoituksesta. Yhtiö hakee nyt rahoittajia samalla kun se tarjoaa tuotettaan rakennusyhtiöille. Asiakkaat saavat VisiLean-palvelun käyttöönsä kuukausimaksua vastaan.

Yhteystiedot:

Bhargav Dave

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.