Rainer Paanasen valokuvia esillä Photo London -messuilla
Rainer Paananen (s.1990) on helsinkiläinen kuvataiteilija ja valokuvataiteen maisteriopiskelija Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hänen uusi teoskokonaisuutensa Sound of Alchemy alkoi syntyä viime vuoden lopussa.
“Olen muusikko ja käytän yksikielistä soitinta siveltimenä, jolla sävellän muotoja valoherkille papereille. Rakentamani laitteen tekninen toimintatapa siveltimenä saa vaikutteensa rakennustyömailla käytettävästä ritsaustekniikasta, johon on olemassa oma työkalu, värilanka”, Paananen kertoo teoskokonaisuutensa taustoista.
Teosten nimi Composition viittaa sävellykseen ja geometriseen asetelmaan, jonka lähtökohtana toimii suorakaiteen muotoinen kappale, jota Paananen kuljetti mukanaan ja valokuvasi luonnonmaisemissa vuosia sitten.
Paananen on iloinen näkyvyydestä Photo Londonin arvostetuilla taidemessuilla. “Olen hyvin otettu, että minulle tuli mahdollisuus esittää teoksiani tällaisessa kansainvälisessä tapahtumassa, joka pitää sisällään niin paljon lahjakkuutta ja luovuutta. Jouduin myymään pois osan omistamistani soittimista rahoittaakseni teoskustannukset. Jäljelle jäi sitten tämä rakentamani instrumentti, jota käytän työssäni”, Paananen naurahtaa.
Vuonna 1995 Helsingissä perustettu ja vuodesta 2005 alkaen Berliinissä toiminut Galleria Taik Persons esittelee Helsinki Schoolin valittujen taiteilijoiden teoksia. Helsinki School ja Galleria Taik Persons ovat syntyneet Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Gallerian perustaja Timothy Persons on Aalto-yliopiston professori.
Photo London -taidemessut järjestetään Lontoossa 16.–19.5.
äپٴᲹ:&Բ;
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.