Raide-Jokerin rakennustyöt Otaniementiellä jatkuvat viikolla 21
Pikaraitiotien rakentamisen lisäksi samassa yhteydessä saneerataan kaikki kadun rakenteet mukaan lukien jalankulku- ja pyöräväylät. Kadun rakentaminen pitää sisällään muun muassa runsaasti kunnallisteknisten johtojen ja putkien siirtoa ja uusimista sekä maaperän vahvistamista ennen katu- ja ratarakenteiden rakentamista.
Raide-Jokerin työmaalla Otaniemessä tehdään töitä helatorstaina 21.5. kello 8–18. Töitä ei tehdä helatorstaina asuinrakennusten lähellä.
Rakennustyöt aiheuttavat jonkin verran muutoksia esimerkiksi ajokaistoihin ja -nopeuksiin sekä jalankulun ja pyöräilyn reitteihin. Moottoriajoneuvojen kulku Otaniementiellä onnistuu kuitenkin koko ajan. Jalankulku ja pyöräily onnistuvat koko rakentamisen ajan vähintään jommallakummalla puolelle katua. Kaikki muutokset opastetaan työmaan ympäristössä sekä .
Rakennustöihin kuuluu myös erityistä melua aiheuttavia työvaiheita. Otaniementiellä melua aiheutuu esimerkiksi ponttiseinien lyömisestä sekä pehmeän maaperän vuoksi välttämättömästä paalutuksesta. Otaniementiellä joudutaan tekemään jonkin verran kallion louhintaa. Tiedotamme erityistä melua aiheuttavista työvaiheista lähiympäristön asukkaita aina etukäteen. Meluavimmat työvaiheet ajoittuvat tämänhetkisen arvion mukaan kesään 2020.
Pääasiallinen työaika on arkisin kello 7–18. Kello 18–22 välillä, viikonloppuisin ja arkipyhinä saatetaan tehdä töitä, jotka eivät aiheuta erityistä melua.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹
arkisin klo 8–16
°Õ²âö³¾²¹²¹±èä¾±±¹²â²õ³Ù²â²õ,
°±ð¾±±ô²¹²Ô¾±±ð³¾¾±â€“O³Ù²¹²Ô¾±±ð³¾¾±
p. 040 862 6226
24 h
Raide-Jokerin
³óä¾±°ù¾±Ã¶±èä¾±±¹²â²õ³Ù²â²õ
p. 050 465 4969
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.