911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Professorin hillityn ulkokuoren alla asui intohimoinen lämpö

Tuomo Peltonen 1966–2023
Kuvituskuva: SCIn kristallikukat

Kauppatietieteiden tohtori, professori Tuomo Peltonen kuoli aivosyöpään Espoon sairaalassa 29.5.2023 perheensä saattamana. Hän oli syntynyt Helsingissä 5.10.1966. 

Tuomo Peltonen
Tuomo Peltonen 1966–2023

Tuomo Peltonen toimi vuosia johtamisen ja organisaatioiden professorina Oulun yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Turun kauppakorkeakoulussa ja Åbo Akademissa. Hän oli myös Helsingin kauppakorkeakoulun ja Aalto-yliopiston dosentti. Britanniasta nuorena tutkijana hankittu lukeneisuus ja argumentointikyky tekivät Peltosesta omassa tutkijasukupolvessaan ainutlaatuisen hahmon.

Vaikka Tuomo yleisen suosiontavoittelun sijaan piti kiinni akateemisesta lahjomattomuudesta ja tarjosi korulauseiden sijaan kriittisen näkökulman, oli hän pidetty opettaja perustutkintotasolta liikkeenjohdon koulutukseen. Hän myös ohjasi useita väitöskirjoja sekä toimi mieleenpainuvana vastaväittäjänä, jonka esiintymisessä kuulsi hillitty äly ja tieteenfilosofinen osaaminen.

Tutkijana Tuomo keskittyi teoreettisesti vaativiin teemoihin ja liiketaloustieteilijäksi hänen otteensa oli poikkeuksellisen filosofis-kriittinen. Hänen Helsingin kauppakorkeakoulussa vuonna 1998 tarkastettu väitöskirjansa pureutui kansainvälisen urajohtamisen haasteisiin. Tuomo Peltosen johtamisen alan laadukkaimmissa julkaisuissa ilmestyneet artikkelit sekä lukuisat suomeksi ja englanniksi julkaistut kirjat käsittelivät kansainvälistä henkilöstöjohtamista, kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, organisaatioteoriaa, osuuskuntalaisuutta sekä viime vuosina henkistä johtajuutta. Äitinsä ortodoksisia ja karjalaisia perinteitä kunnioittaen aikuisena ortodoksiksi kääntynyt Tuomo haki johtajuuden tutkimukseensakin henkistä, ajattoman viisauden näkökulmaa.

Tuomon akateemisesta uratarinasta piirtyy elämänmakuisia ristiriitoja, platonilaista idealismia, rationalismia, mystiikkaa sekä ajatonta henkisyyttä – innoittava tutkijasielu. Mutta paitsi älykkö ja tiedemies, Tuomo oli hyvä ystävä ja vakaa tuki. Ihminen, joka rakasti hyvää ruokaa, juomaa ja toisinaan aamuyölle venyneitä keskusteluja; ystävyyden ympäröimiä hyviä hetkiä.

Tuomo elää ja hengittää jokaisessa suomalaisen johtajuustutkimuksen sanassa ja oivalluksessa, jossa näkymätön maailma ja organisaatioteoria kohtaavat. Sinne Tuomo Peltonen on jättänyt omintakeisen, ainutkertaisen ja pysyvän leimansa.

Tuomo elää meissä jokaisessa, joilla on ollut onni hänet tuntea; nähdä hillityn ulkokuoren alla säkenöivä intohimoinen lämpö. Kohdata katse, joka näkee näkymättömään.


Henrikki Tikkanen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori
Tommi Auvinen, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun vanhempi yliopistonlehtori

Kirjoittajat ovat Tuomo Peltosen pitkäaikaisia kollegoita ja ystäviä.


Muistokirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 26.6.2023.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.