Professori Jari Saramäelle STN:n rahoitus – mukana hankkeessa, joka tutkii väestörakenteen muutosta
Tietotekniikan laitoksen professorille ja apulaisjohtajalle Jari Saramäelle on myönnetty lähes 700 000 euron rahoitus sosiaalisten verkostojen tutkimukseen.
Saramäki on mukana uudessa NetResilience-konsortiossa, joka tutkii väestönmuutoksen eli laskevan syntyvyyden, pidentyvän eliniän ja maan sisäisen muuttoliikkeen vaikutuksia ihmisten sosiaalisten verkostojen rakenteeseen.
Tutkijat haluavat selvittää, miten muuttuvat sosiaaliset verkostot vaikuttavat syntyvyyteen, aktiiviseen ikääntymiseen ja yksilöiden hyvinvointiin. He tutkivat lisäksi verkostojen vaikutuksia väestön resilienssiin eli kykyyn sopeutua vastoinkäymisiin ja yllättäviin tapahtumiin.
Monitieteellisessä tutkimustiimissä on mukana tutkijoita psykologian, sosiologian, ekologian ja tietotekniikan aloilta.
”Tutkimuskysymykset tulevat pitkälti sosiologian puolelta. Minun roolini on katsoa näitä kysymyksiä datan ja verkostojen avulla. Tämä tutkimuskonsortio haluaa tehdä kvantitatiivista sosiologiaa: näyttää numeroilla, että näin yhteiskunnassa todella tapahtuu”, Saramäki sanoo.
Tutkimuksessa tullaan käyttämään rekisteri- ja kyselytutkimusaineistojen lisäksi esimerkiksi matkapuhelinten anonyymejä liikkuvuustietoja.
Hankkeen tavoitteena on tuoda tutkimuksen tulokset paperilta oikeaan elämään ja tehdä suosituksia esimerkiksi kunnille ja hyvinvointialuille, jotta ne voivat tuottaa asukkailleen parempia palveluja.
Konsortion kokoonpanossa ovat mukana Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Turun yliopisto ja Väestöliitto.
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.