911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Professori Heikki Remes: Kohti kestävää kehitystä erityislujien rakenteiden avulla

"Tutkimusalallani meritekniikassa kestävä kehitys tarkoittaa suurien, kevyiden ja kestävien rakenteiden tuottamista siten, että kulutetaan vähemmän materiaaleja ja resursseja", hän toteaa.

Heikki Remes

Heikki Remes nimitettiin vakituiseen associate professor -tehtävään konetekniikan laitokselle 1.8.2020 alkaen. Professuurin ala on meritekniikka.

Professori Remes tunnetaan erityislujien merirakenteiden tutkijana sekä holistisesta lähestymistavasta, jossa perustutkimus yhdistyy uudenlaiseen opettamiseen ja tekniikkaan. Hänen tutkimuksensa painottuu tulevaisuuden kevytrakenteisiin, niiden mekaaniseen käyttäytymiseen ja väsymiseen aina mikromittakaavasta suurin rakenteisiin saakka. Alan huipputason lehdissä julkaistujen artikkelien lisäksi hänen tutkimuksensa on tuottanut uraauurtavia ratkaisuja matkustajalaivojen rakenteisiin.

Opettajana Remes on menestyksellä kasvattanut seuraavaa meritekniikan tutkijasukupolvea â€“ neljä hänen alaisuudessaan työskennellyttä tutkjiatohtoria toimii nykyisin professoreina tunnetuissa kansainvälisissä yliopistoissa. Hän on jäsenenä useissa tieteellisissä toimikunnissa ja toimii muun muassa työryhmän vetäjänä kansainvälisessä hitsausjärjestö IIW:ssä (International Institute of Welding). Uransa aikana Remes on saanut useita tunnustuksia, kuten kansainvälisen laivanrakennusseura SNAME:n (Society of Naval Architects and Marine Engineers) kunniamaininnan sekä Aalto-yliopiston opetuksen vaikuttavuuspalkinnon, joka myönnettiin meritekniikan ryhmälle vuonna 2018.

Heikki Remes valmistui tekniikan tohtoriksi laivanrakennuksen ja materiaalitekniikan alalta Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2008. Hänet nimitettiin meritekniikan apulaisprofessoriksi Aalto-yliopistoon vuonna 2014. Sittemmin hän on toiminut vierailevana professorina Sveitsin valtiollisessa teknillisessä korkeakoulussa (EPFL) sekä vierailevana tutkijana Hampurin teknillisessä yliopistossa (TUHH) ja Waterloon yliopistossa Kanadassa

Uudet vakinaistetut professorit esittäytyvät

Lyhyillä yleistajuisilla videoilla vakinaistetut professorit esittelevät omaa alaansa ja tutkimustaan.

Lue lisää
Installation Talk, photo: Minna Pajari
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.