911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Professori Heidi Salosen juhlaluento: Indoor air quality – Importance and threats

Uudet tenure track -urajärjestelmän kautta nimetyt vakituiset professorit luennoivat omasta tutkimus- ja opetusalastaan yhteisessä monialaisessa tilaisuudessa 27.4.
Professori Heidi Salonen. Kuva: Matias Salonen

Heidi Salonen nimitettiin vakinaiseen Associate Professor -tehtävään Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitokselle 1.11.2021. Professuurin ala on sisäympäristötekniikka, erityisesti sisäilman laatu. Tammikuun alusta 2022 Salonen on toiminut myös rakennustekniikan laitoksen varajohtajana.

Salosen tutkimusala on laaja ja monitieteinen ja hänellä on yli 20 vuoden työkokemus erilaisista sisäilman ja sisäympäristön laadun tutkimus- ja kehityshankkeista. Hän johtaa Aalto-yliopiston sisäympäristötekniikan tutkimusryhmää ja toimii vastuututkijana ja konsortion johtajana useissa sisäilman ja sisäympäristön laadun tutkimushankkeissa, kuten EU:n rahoittamassa InChildHealth- ja Suomen Akatemian rahoittamassa CleanSchool -tutkimushankkeissa.

Viime vuosina Salosen tutkimusryhmä on selvittänyt muun muassa sisäilman koettua ja mitattua laatua ja niihin vaikuttavia tekijöitä erityyppisissä sisäympäristöissä ja sisäilmasto-olosuhteissa. Tutkimuksen tavoitteena on löytää ratkaisuja laadukkaalle sisäympäristölle yhteistyössä teollisuuden, kiinteistönomistajien ja alan viranomaisten kanssa. Tutkimushankkeissa Salonen on julkaissut yli 100 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia.

Salonen valmistui filosofian maisteriksi Kuopion yliopistosta vuonna 1997 ja filosofian tohtoriksi vuonna 2009. Väitöskirjan aiheena oli Indoor air contaminants in office buildings. Salosella on myös johtamiseen liittyvä tutkinto.

Salonen siirtyi °Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitokselta vanhemman tutkijan tehtävästä Aalto-yliopiston sisäympäristötekniikan apulaisprofessoriksi vuonna 2015. °Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitoksella hän  työskenteli vuodesta 1998 alkaen. Vuosina 2011-2013 Salonen työskenteli Queenslandin teknillisessä yliopistossa (Queensland University of Technology), Australiassa postdoctoral fellow -nimikkeellä. Tällä hetkellä hänellä on Queenslandin teknillisessä yliopistossa Adjunct Associate Professor -tehtävä. Talven 2016-2017 hän  oli tutkimusvierailulla Teksasin yliopistossa, Austinissa, USAssa.

Salosella on lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä; hän toimii muun muassa Sisäilmayhdistyksen hallituksessa, arvioitsijana useissa tieteellisissä lehdissä sekä Indoor Air 2022 konferenssin tieteellisen komitean puheenjohtajana.

Salonen toimii vastuuopettajana kahdella maisteriohjelman kurssilla ja Insinöörititeiden kandidaattiohjelman kahdella kurssilla.  Vuodesta 2015 alkaen hän on ohjannut ja valvonut yli 70 opinnäytetyötä.

Tilaisuuden ohjelma

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.
Historiallinen kivi- ja punatiilirakennus, korkeat ikkunat ja ihmisiä kävelee katua pitkin
Nimitykset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Darmstadtiin Saksaan

Aalto-yliopiston tutkijoita, lehtoreita ja professoreita kutsutaan hakemaan vierailevan professorin tehtävää TU Darmstadtissa Saksassa. Tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuus opettaa, tehdä kansainvälistä yhteistyötä ja edistää innovatiivista opetusta. Hakuaika umpeutuu 15.5.2026.
Grönlund-Nisunen's piece Insight as seen from below
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusimmat professorinimitykset Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

Aalto ARTSiin nimitetyt professorit syyskuusta 2024 lähtien.
CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi
Nimitykset Julkaistu:

CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi on nimitetty Fulbright Suomi -säätiön hallitukseen

Fulbright-ohjelmat ja -stipendit ovat erittäin arvostettuja Yhdysvalloissa.