Piensatelliitit nopeuttavat avaruusohjelman toteuttamista
Avaruustekniikka- ja tieteet ovat luoneet uusia mahdollisuuksia ihmiskunnalle. Maailmankaikkeuden perusteiden selvittämisen lisäksi avaruustekniikka on mahdollistanut jokapäiväisen arjen palveluja, kuten navigaatiota, telekommunikaatiota ja kaukokartoitusta. Avaruusteknologian hyödyntämistä hidastavat useat tekijät.
”Tutkin väitöskirjassa sitä, millä tavoilla avaruusohjelman kehityskaarta olisi mahdollista nopeuttaa hyödyntämällä piensatelliitteja. Yksi nanosatelliittianalyysin tärkeimmistä opetuksista on ollut se, että satelliitit ovat erityisen hyödyllisiä, jos niitä voidaan käyttää suurina parvina eli ns. konstellaationa. Kun useita piensatelliitteja asetetaan optimoidusti kiertoradoille suhteessa toisiin satelliitteihin, satelliitit pystyvät tekemään havaintoja valituista kohteista nopeammin”, Antti Kestilä kertoo ja huomauttaa, että nopeat avaruustehtävät mahdollistavat pääsyn avaruuteen pienillekin valtioille.
Antti Kestilä tutki väitöskirjassaan myös 3D-tulostusta mahdollisena menetelmänä nopeuttaa satelliittien valmistusta.
”Olen kehittänyt Helsingin yliopiston epäorgaanisen kemia laboratorion kanssa uutta pinnoitusmenetelmää. Menetelmässä atomikerroskasvatetulla - nanometrejä ohuella pinnoituksella - 3D-tuloste voidaan saada alkuperäistä kestävämmäksi ja avaruusolosuhteisiin mahdollisesti paremmin sopivaksi. On oletettavaa, että tutkitulla pinnoitusmenetelmällä tulee olemaan huomattavan laajoja avaruussovellusmahdollisuuksia.”
Väitöskirjassa käydään myös läpi vuonna 2010 perustetun Aalto-1 nanosatelliittiprojektin yksityiskohtia. Väitöskirjassa esitellään nanosatelliitin tekniikkaa, tehtävää sekä projektin aikana kohdattuja haasteita ja opittuja johtamislähestymistapoja. Väitöskirja esittää suunnittelu- ja rakentamistyötä, joka oli oleellisessa osassa Aalto-yliopiston oman piensatelliittiohjelman (Aalto-1-, Aalto-2- ja Suomi100-nanosatelliitit) ja siitä tulleiden spin-offien synnyssä ja kehityksessä.
DI Antti Kestilä väittelee Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa 9.6.2017 klo 12 aiheesta Rapid Space Mission Design, Realization and Deployment. Väitöspaikkana on TUAS-talo, Sali AS2, Maarintie 8, Espoo.
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.