911

Uutiset

Perustamisesta pian 10 vuotta – 45 kansainvälistä asiantuntijaa antaa arvionsa Aallon kehityksestä

RAI 2018 -arvioinnin huippuasiantuntijat tarkastelevat tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan lisäksi yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Vuonna 2010 Teknillinen korkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu yhdistettiin Aalto-yliopistoksi, joka sai kansallisen erikoistehtävän: vahvistaa Suomen innovaatiokykyä ensiluokkaisen tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja opetuksen avulla. Kymmenvuotissyntymäpäivien lähestyminen on oiva hetki tarkastella tavoitteiden toteutumista. Siksi Aalto teettää elokuussa arvion tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja vaikuttavuuden tasostaan 45 kansainvälisellä, yliopiston eri aloja edustavalla huippuasiantuntijalla.

”Arvio kertoo, miten olemme onnistuneet tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan strategiamme toteuttamisessa ja toimii myös tärkeänä työkaluna, kun alamme ensi vuonna suunnitella uutta strategiaamme”, sanoo tutkimuksesta vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen

26 laitoksen saavutuksia arvioidaan Aallon neljän ydinosaamisalueen näkökulmasta eri paneeleissa: taide, muotoilu ja arkkitehtuuri; liiketoiminta ja taloustiede; kemian tekniikka ja fysiikka; insinööritiede sekä tietotekniikka ja matematiikka. Asiantuntijat tarkastelevat kehitystä myös monitieteellisillä, suuriin haasteisiin ratkaisuja etsivällä tutkimusalueilla: energia, terveys ja hyvinvointi sekä elinympäristöt.  Lisäksi arvioidaan koko yliopiston laajuisen innovaatioekosysteemin toimintaa.

Tarkasteluajanjakso ulottuu vuoden 2013 alusta vuoden 2017 loppuun. Arvioijat saavat työnsä pohjaksi itsearviointiraportit, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tapaustutkimukset ja kansainvälisen julkaisuanalyysin sekä muuta taustamateriaalia. Lisäksi he haastattelevat laitosten ja muiden arviointiyksikköjen edustajia arviointiviikon aikana 27.–31. elokuuta.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Aallon tuloksia arvioidaan yhtenä yliopistona. Viimeksi samanlainen arviointi tehtiin vuonna 2009, kun Aaltoa oltiin vasta perustamassa. Asiantuntijat antavat arviointiraporttinsa syksyllä, ja Aalto julkaisee loppuraportin 2018 loppupuolella.

Lisätietoja arviointiprosessista äää

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.