911

Uutiset

Parempi äänitekniikka mullistaa virtuaalinäytöt

Akustiikan professori Ville Pulkki haaveilee jo virtuaalimatkasta etelänavalle, meluavan pingviinilauman keskelle.

Ville Pulkin tutkimusryhmä kehittää virtuaalinäyttöjen 360-asteista ääntä hyödyntämällä aiemmin keksittyjä tekniikoita.

Virtuaalinen kolmiulotteinen maailma on jo monelle tuttu, kun virtuaalilasit ovat yleistyneet nopealla vauhdilla viime vuosina. Käynnissä oleva virtuaalibuumi on antanut uudenlaisia käyttökohteita jo keksitylle tekniikalle.

Tilaääni, jota toistetaan virtuaalinäyttöjä varten, tarkoittaa äänen niitä ominaisuuksia, joiden perusteella kuulija hahmottaa tilaa, kuten äänilähteiden suunnat ja etäisyydet. Virtuaalinäyttöjen yhteydessä halutaan toistaa tilaääni mahdollisimman todentuntuisesti, ja tekniikan olisi taidettava kaksi perustehtävää: äänitetyn todellisen äänitilanteen toisto sekä kuvitteellisen äänimaiseman synteesi. Kumpikin tehtävä tulee pystyä toteuttamaan sekä kaiuttimilla että kuulokkeilla niin, että äänimaisema tuntuu olevan todellinen ja paikantuvan luonnollisiin suuntiin ja etäisyyksille.

”Kun äänitekniikka saadaan virtuaalinäytöissä riittävän hyvälle tasolle, se mullistaa alan ja luo uusia mahdollisuuksia esimerkiksi virtuaaliturismin tai virtuaalikokousten osalta, jotka tosin vielä vaativat myös läpinäkyvien näyttöjen parantamista. Uskoisin kaiken tämän tapahtuvan kymmenen vuoden kuluessa”, akustiikan professori Ville Pulkki visioi.

”Unelmani on, että voisin joskus päästä virtuaalinäyttötekniikan avulla etelänavalle meluavan pingviinilauman keskelle. Ympäröivän äänen sekä kuvan tallennus on jo mahdollista, ja satelliitin virtuaalinäyttöön välittämä elämys olisi huikea”, Pulkki haaveilee.

Virtuaalinäyttöjen 360-asteinen ääni

Pulkin kädenjälki on jo taustalla monissa nykyään käytössä olevissa elokuvaäänitekniikoissa, sekä virtuaalinäyttöjen pelisovelluksissa. Osassa pelimaailman ratkaisuissa on otettu käyttöön Pulkin väitöstyössään kehittämä synteesimenetelmä, joka palkittiin Samuel L. Warner -muistomitalilla Hollywoodissa vuonna 2014 elokuvien äänitekniikan edistämiseksi tehdystä työstä.

Menetelmän avulla saadaan yksittäiset äänilähteet paikannettua haluttuun suuntaan kaiutinjärjestelmillä tai kuulokkeilla, kunhan kuulijan pään asentoa voidaan seurata täsmällisesti. Tämä tekniikka on nykyään osa MPEG-H sekä DTS:x ääniformaatteja sekä sitä sovelletaan Sony Playstation VR virtuaaliäänimaisemien toistossa. 

Olemassa olevan äänitilan toistamiseen Pulkki keksi ratkaisun yhteistyössä tekniikan tohtori Juha Merimaan kanssa. Ääni tallennetaan neljän mikrofonin avulla eri suunnista ja toistetaan niin, että äänen tulosuunnat analysoidaan äänityksestä, ja myöhemmin otetaan huomioon toistossa virtuaalisten tai todellisten kaiuttimien avulla. Tämä alun perin telekonferenssisovelluksiin kehitetty tekniikka myytiin saksalaiselle Fraunhofer IIS -tutkimusinsitituutille vuonna 2007, ja se on nyt löytänyt tiensä virtuaalinäyttöjen äänitekniikaksi. Fraunhofer IIS demonstroi teknologiaa jo potentiaalisille asiakkailleen, ja tekniikka saadaan kuluttajille mahdollisesti jo muutaman vuoden sisällä. Yhtäaikainen ympäröivän videon sekä realistisen tilaäänen esittäminen tuo käyttäjälle hyvin voimakkaan ”olen siellä” -kokemuksen.

”Kehittämämme menetelmä tuottaa todentuntuisemman vaikutelman kuin perinteisempään prosessointiin perustuvat menetelmät. Rasitteena on kuitenkin huomattavasti suurempi laskennallinen raskaus. Fraunhofer IIS on kuitenkin jo saanut menetelmän toimimaan älypuhelimella yhtä aikaa virtuaalinäytön kanssa”, Pulkki kertoo.  

äپٴDz:
professori Ville Pulkki
Aalto-yliopisto
ville.pulkki@aalto.fi
puh 050 5208 392

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.