911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Outi Elina Kansanen hyväksyy epätäydellisyyden itselleen ja muille

100 sanaa -sarjassa kehityspäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Outi Elina Kansanen
Kuva: Aalto-yliopisto / Kira Vesikko

Mitä teet työssäsi? 

Sähkötekniikan korkeakoulun kehityspäällikkönä tuen erityisesti dekaania, varadekaaneja ja laitosjohtajia koulun ja laitosten strategisessa johtamisessa. Ohjaan esimerkiksi erilaisia koulutasoisia kehitysprojekteja sekä kerään ja analysoin tietoa päätöksenteon tueksi – myös EDI-asioissa. Lisäksi toimin koulun johtamisen tukipalveluiden tiimin esihenkilönä. 

Millaisia tekoja teet yhteisöllisyyden edistämiseksi? 

Olen ollut aktiivisesti mukana yliopistojen EDI-työssä jo vuosikymmenen ajan. Tänä aikana olen ehtinyt käydä lukuisissa koulutuksissa ja tapahtumissa, tutustunut alan kirjallisuuteen ja tutkimukseen sekä toiminut 2019–2025 Sähkötekniikan korkeakoulun EDI-ryhmän puheenjohtajana. Tästä kokemuksesta huolimatta mokailen silti, mutta kannan vastuun teoistani: jos unohdan työkaverin pronominit tai huomaan, että huumoriksi tarkoitettu kommenttini on helppo ymmärtää väärin, pyydän heti vilpittömästi anteeksi. 

Pyrin luomaan turvallista ja vastavuoroista ilmapiiriä myös tiimini esihenkilönä sekä laajemmin työyhteisössä. Olen itse avoin rajoitteistani ja elämäntilanteista, jotka vaikuttavat vointiini ja toimimiseeni työyhteisön jäsenenä. Jokaisella on oikeus ja vapaus valita, kuinka paljon omasta itsestään jakaa – toivon kuitenkin omalla esimerkilläni luovani tilaa, johon jokainen voi tulla omana itsenään. 

Valkoinen teksti '100 sanaa' sateenkaaren värisellä taustalla.

100 sanaa yhteisöllisyyden teoista

Juttusarjassa aaltolaiset jakavat konkreettisia esimerkkejä, miten he edistävät yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta omassa työssään – ja inspiroivat sinua osallistumaan!

Ihmiset
Aalto ARTS pajakuva, photo: Mikko Raskinen

Yhdenvertaisuus, diversiteetti ja inklusiivisuus Sähkötekniikan korkeakoulussa

Rakennamme inklusiivista yhteisöä, jossa yhteisömme jäsenet tuntevat yhteenkuuluvuutta ja voivat täysipainoisesti elää työn tai opintojen arkea tasavertaisina.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa