911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Otaniemen maankäytön tulevaisuus keskustelussa

Perjantaina 5.12.2014 joukko Otaniemen alueen vaikuttajia kokoontui keskustelemaan Otaniemen tulevaisuudesta Aalto Built Environment Labiin.
Keskustelutilaisuus ABE:ssa. Kuvaaja: Petri Kangassalo

Joukko Otaniemen alueen vaikuttajia kokoontui Aalto Built Environment Labin Cave-tilaan Urban Millissä keskustelemaan Otaniemen maankäytön tulevaisuudesta perjantaina 5.12.2014. Tilaisuudessa oli läsnä Espoon kaupunkisuunnittelun edustajia, Aalto-yliopiston kampusjohtoa sekä alueen suurten maanomistajien, Aalto-yliopistokiinteistöjen ja Senaatti-kiinteistöjen edustajat.  Mukana opiskelijoita edustamassa olivat Aalto-yliopiston ylioppilaskunta sekä ruotsinkielinen osakunta Teknologföreningen sekä alueen asukkaita edustamassa Otaniemi-Seura. Myös joukko maankäyttötieteiden laitoksen tutkijoita oli paikalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun alueen avaintoimijat tapasivat toisiaan samassa tilaisuudessa Otaniemen kehityksen tiimoilta.

Otaniemen alue elää muutoksen aikaa. Muutoksen liikkeelle panevia voimia ovat metroaseman tulo ja Aalto-yliopiston kampuksen keskittyminen Otaniemeen. Edessä on useita asemakaavoja ja kehityshankkeita. Alueelle kaavaillaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uuden rakennuksen lisäksi lisää asuntoja ja palveluja.

Alueen toimijoilla on paljon näkemyksiä siitä, mihin suuntaan aluetta pitäisi kehittää. Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta on tärkeää, että eri näkökulmat otetaan huomioon ja aluetta pystytään kehittämään yhdessä. Näin maankäyttö on aiempaa kestävämmällä pohjalla ja se vastaa alueen eri toimijoiden tarpeisiin. Nyt järjestetyssä tapaamisessa pyrittiin aloittamaan yhteistyön mahdollistava keskusteluyhteys. Tästä alkava vuorovaikutusprosessi on myös osa laajaa .

Perjantain tapahtuman aluksi osanottajat pitivät omat puheenvuoronsa ja kertoivat kehityshankkeistaan, toiveistaan ja näkökulmistaan Otaniemen tulevaisuuden suhteen. Tämän jälkeen käytiin keskustelua teemoittain muun muassa asuinrakentamisesta, palveluista sekä ympäristöstä.

Keskustelussa nousi esiin esimerkiksi, millaista rakentamista Otaniemen alueelle halutaan tulevaisuudessa - tarvitseeko Aalto-yliopisto laajenemistilaa, millainen asukaspohja tarvitaan palveluiden monipuolistamiseen, miten Otaniemessä liikutaan ja millaisia pysäköintitarpeita alueella tulevaisuudessa on. Keskustelua päätettiin jatkaa ensi keväänä.

Tilaisuus oli myös Aalto Built Environment Labin kehittämiselle tärkeä. Tilan toimivuutta testattiin ensimmäistä kertaa todellisessa maankäytön suunnitteluprosessia. ABE:n esitystekniikkaa hyödynnettiin monipuolisesti eri osapuolien puheenvuoroissa ja keskustelun strukturoinnissa.

Lisätietoja: Aija Staffans, YTK, .

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.