Otaniemen A Bloc palkittiin Suomen innovatiivisimpana kauppakeskuksena
Nordic Council of Shopping Centers (NCSC) myönsi Aalto-yliopiston kauppakeskukselle A Blocille Suomen paras innovaatio -palkinnon 8. lokakuuta.
Kauppakeskus A Bloc osallistui NCSC Finland Awards 2019 -kilpailuun innovaatioyhteistyöalustallaan. Voiton myötä A Bloc kilpailee NCSC:n vuonna 2020 jakamasta Pohjoismaiden parhaan innovaation tittelistä. A Bloc avattiin Otaniemeen aivan Aalto-yliopiston kampuksen ytimeen viime vuoden syyskuussa.
”Teemme tiivistä yliopistoyhteistyötä Aalto-yliopiston piirissä ja olemme luoneet A Blocista dynaamisen alustan uusien teknologioiden testaukselle. Kauppiaat luovuttavat tilojaan ja avaavat liiketoimintakonseptejaan uusien innovaatioiden pilotointiin. Me puolestamme etsimme Aalto-yliopiston piiristä projekteja, jotka tuovat kauppiaille lisäarvoa. Tavoitteenamme on olla Suomen innovatiivisin kauppakeskus”, kertoo kauppakeskuksen toiminnasta vastaava Jatta Reijonen ٴ-DZ辱ٴǰ쾱Գٱöä.
A Blocin vuokralaiset ovat saaneet käyttöönsä projekteista syntyneet tulokset ja datan, joita he ovat voineet hyödyntää myynnin kasvattamiseen, markkinointiin tai omaan tuotekehitykseensä. A Bloc osallistui muun muassa Euroopan suurimpaan hackathon-tapahtumaan, Junctioniin, jossa koodarit ratkoivat viikonlopun ajan vuokralaisten esittämiä haasteita ja tutkivat Otaniemen ihmisvirtoja. A Blocissa toimii myös uusi ByDrone, autonominen drone-kuljetuspalvelu, joka on kehitetty yhdessä Aalto-yliopistossa toimivan kasvuyrityksen ja kauppiaiden kanssa.
Palkinnon saajan valitsi kolmihenkinen tuomaristo, joka luonnehti A Blocia raikkaaksi ja tulevaisuuteen luotsaavaksi. Tuomaristona toimivat Pirjo Aalto (YIT), Maarit Pönni (Citycon) ja Anna Bevz (Loikka Works).
”A Bloc on alusta, joka luo mahdollisuuden laajalle yhteystyölle yritysten, kauppakeskuksen ja käyttäjien kesken toiminnan kehittämiseksi ja alan tulevaisuuden käytännön haasteiden ratkaisemiseksi. Huomionarvoista on, että kehitys tapahtuu kauppakeskusympäristössä ja yritysten lähtökohdista. Vaikka tämä innovaatio on monessa mielessä vielä pilottiasteella, konkreettisiakin sovellutuksiakin on jo nähtävillä. Tuomaristo haluaakin rohkaista tämän vision kehittämistä kohti vakiintunutta toimintamallia”, tuomaristo toteaa palkinnon perusteluissa.
äپٴᲹ:
Jatta Reijonen, Aalto-yliopistokiinteistöt
jatta.reijonen (at) aalto.fi
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.