911

Uutiset

Osallistu kaikille avoimeen rakkaustutkimukseen!

Nettitutkimuksen tavoitteena on luoda kuva erilaisista rakkauden kokemuksista.
Kuva: Unto Rautio.
Kuva: Unto Rautio.

Rakkaus monine ulottuvuuksineen on eräs keskeisimpiä ja samalla puutteellisimmin ymmärrettyjä ilmiöitä. Aalto-yliopiston uudessa tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisilta erilaiset rakkauden muodot ja rakkauteen liittyvät kokemukset tuntuvat. Tutkimuksessa on mukana yhteensä 27 eri rakkauden lajia, muun muassa romanttinen ja seksuaalinen rakkaus, vanhemman rakkaus, sekä rakkaus ystäviä, muukalaisia, luontoa, jumalaa ja itseä kohtaan.

”Tavoitteenamme on luoda käsitteellisesti kokonaisvaltainen, tilastollinen kuva erilaisista rakkauden kokemuksista ja niiden keskinäissuhteista”, sanoo tutkija Pärttyli Rinne Aalto-yliopiston Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselta.

Tutkimukseen kuuluu kolme osiota, jotka voi suorittaa tietokoneen hiirtä klikkailemalla. Kokeissa esitetään erilaisia rakkauden ulottuvuuksia kuvaavia sanoja ja käsitteitä, ja vastaajan tehtävänä on pohtia, miltä kyseinen rakkauden laji tuntuu kehossa ja mielessä.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja vastaamisen voi keskeyttää milloin tahansa.

äپٴDz:

Kokeet ja lisätiedot löytyvät klikkaamalla alla olevia linkkejä:



Pärttyli Rinne
Tutkija
Aalto-yliopisto
parttyli.rinne@aalto.fi

Mikke Tavast
Tutkija
Aalto-yliopisto
mikke.tavast@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.