911

Uutiset

Opiskelijoiden Nirvana-näyttely Tukholmassa

Sisustusarkkitehtuurin opiskelijoiden näyttelyssä nähdään värikkäitä tuoleja.
Nirvana-näyttely: tuoli Sara Urbanski, kuva Chikako Harada.

Aalto yliopiston kolmannen vuoden sisustusarkkitehtuurin opiskelijat osallistuvat Tukholmassa pidettäville Stockholm Furniture & Light -messuille 6.–10. helmikuuta. Opiskelijatöiden näyttely esittelee kaksitoista värikästä tuolia, jotka ovat saaneet ylleen näyttävän, kirkkaan väriloiston. 

“Lähdimme suunnittelemaan tuoleja rentoutumisen ja joutilaisuuden näkökulmasta ja ennen kaikkea mitä se tarkoittaa mielentilana. Leikittelemme ajatuksella voisiko juotilaisuudelle antautuessaan tyhjentää mielensä niin, että saavuttaisi nirvanan. Tästä lopulta syntyi näyttelyn nimikin”, kertoo opiskelija Mindele Grant.

Eniten haasteita tuolien suunnittelussa tuottivat alumiinipellin ja polykarbonaattilevyn kaarrokset ja taitokset. Erityisesti suuria pyöreitä ja kuppimaisia muotoja tehdessään opiskelijat ja pajahenkilökunta ovat yhdessä pohtineet, miten muodot saadaan onnistumaan.

“Uskon, että voin puhua koko ryhmämme puolesta, kun sanon, että tämä on ollut yksi haastavimmista mutta samalla antoisimmista kalusteprojekteista. Näyttely on myös monelle meistä ensimmäinen tämän mittakaavan suunnitteluprojekti, josta olemme oppineet paljon”, Grant toteaa.

Pohjoismaiden suurimmat huonekalumessut kokoavat alan huiput Tukholmaan helmikuussa. Nirvana-näyttely nähdään Greenhouse-osastolla, joka on suuren suosion myötä tänä vuonna aiempaa laajempi. Aalto-yliopisto on osallistunut messuille jo useampana vuonna ja saanut osastoillaan ansaittua huomiota.

Aika: 6.–10.2.2018
Paikka: Furniture & Light -messut, Greenhouse-osasto, C17:35, Tukholma  

äپٴDz: 

Sisustusarkkitehtuurin opiskelija Mindele Grant, Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 5746 266, mindele.grant@aalto.fi

Sisustusarkkitehtuurin opiskelija Johanna Ekman, Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 5601 230, johanna.ekman@aalto.fi
 
Kalustesuunnittelun lehtori Martin Relander, Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, martin.relander@aalto.fi 

Instagram: 
Materiaalipankki:
Messut: 
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.