911

Uutiset

Opiskelijoiden liiketoimintahankkeessa tutkittiin mikroyritysten digitaalista palveluympäristöä

Elisa hyödyntää jo tuloksia liiketoiminnan kehityshankkeissaan.
Opiskelijatiimiin kuuluivat Katariina Palvas (vas.), Panu Kallio ja Riku Metsänen.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat tutkivat teleoperaattori Elisan toimeksiannosta suomalaisten mikroyritysten digitaalisen palveluympäristön haasteita ja mahdollisuuksia. Työ toteutettiin Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt yritysprojektit -konseptin mukaisena hankkeena. Kolme kuukautta kestäneen hankkeen aikana opiskelijat saivat arvokasta työkokemusta ja osallistuivat todelliseen liiketoiminnan kehityshankkeeseen.

Kolmihenkiseen opiskelijatiimiin kuuluivat Katariina Palvas organisaatioviestinnän maisteriohjelmasta, Riku Metsänen laskentatoimen maisteriohjelmasta ja kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittava Panu Kallio.

”Teleala on uudenlaisen kilpailun ja muutosten edessä, sillä markkinoille on tullut uusia sovelluksia, kuten WhatsApp, Viber ja Skype. Päätavoitteemme oli oppia ymmärtämään paremmin digitaalista palveluympäristöä, jossa mikroyritykset toimivat. Pyrimme antamaan Elisalle uusia näkökulmia ja ajatuksia, jotta se voisi palvella mikroyritysasiakkaitaan entistä paremmin”, opiskelijat kertovat.

Opiskelijat haastattelivat neljäätoista Elisan yritysasiakkaisiin kuuluvaa mikroyritystä ja vertasivat haastattelututkimuksen tuloksia alan kirjallisuuteen. Analyysinsä pohjalta he antoivat Elisalle suosituksia seikoista, jotka tulisi ottaa huomioon eri asiakaspalvelukanavissa, digitaalisten palvelujen tarjonnassa ja alan yleisen tilanteen kannalta.

Elisa hyödyntää tuloksia liiketoimintansa kehittämisessä

”Hankkeen tulokset todella vastasivat odotuksiamme! Opiskelijat esittivät mielenkiintoisia näkökulmia verkostovaikutuksista ja kyseenalaistivat automaatiohypetystä”, sanoo Service Design Lead Esko Kurvinen Elisalta. ”Koska tutkimuksessa yhdistettiin kirjallisuuskatsaus ja yrittäjien haastattelut, tutkimusraportti toimii perustana toiselle kehityshankkeelle. Tutkimuksesta on jo poimittu muutamia ajatuksia jatkokehitykseen.”

Opiskelijat saivat liiketoimintahankkeesta muun muassa arvokasta projektinhallinta- ja ongelmanratkaisukokemusta ja oppivat ymmärtämään televiestintäalaa paremmin. Hankkeesta oli myös muuta hyötyä, sillä se poiki yhdelle ryhmän jäsenistä tarjouksen pro gradu -työn tekemisestä yhteistyössä Elisan kanssa.

”Pienet ja keskisuuret yritykset ovat yhä tärkeämpi osa taloutta sekä BKT:n että työllisyyden näkökulmasta. Siksi olin innoissani saadessani mahdollisuuden ohjata opiskelijaryhmää, jonka tavoitteena oli selvittää digitalisaation vaikutuksia pk-yrityksiin”, sanoo Kauppakorkeakoulun Professor of Practice Esko Penttinen.

”Opiskelijat onnistuivat erinomaisesti saamansa melko abstraktin toimeksiannon muuttamisessa konkreettisiksi suosituksiksi Elisalle. He esittivät useita hyviä oivalluksia, joita Elisa voi hyödyntää liiketoiminnan kehittämishankkeissaan”, Penttinen lisää.

Kauppakorkeakoulun  -konseptissa opiskelijat toteuttavat todellisia tutkimus-, kehitys- ja konsultointihankkeita yrityksille ja organisaatioille.

äپٴDz:
Tommi Vihervaara, projektiasiantuntija
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
+358 50 3837388
tommi.vihervaara@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.