911

Uutiset

Opiskelijat ja yritykset tyytyväisiä yhteistyöhön Aalto International Talent -ohjelmassa

"Aalto International Talent -ohjelman avulla pystyin kasvattamaan verkostojani Suomessa", kertoo viime syksynä Sähkötekniikan korkeakoulussa opinnot aloittanut Manila Kodali.
Manila Kodali
"Aalto International Talent -ohjelma auttaa kansainvälisiä opiskelijoita todella paljon", sanoo ensimmäisen vuoden tietoliikennetekniikan opiskelija Manila Kodali.

Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden työllistymistä tukevan Aalto International Talent -ohjelman pilotti päättyi toukokuussa.

Ohjelmassa oli mukana yli kuusikymmentä Aalto-yliopiston ICT-alan kansainvälistä maisteriopiskelijaa Perustieteiden ja Sähkötekniikan korkeakouluista sekä kahdeksan yritystä: Bayer, Elisa, Ericsson, Nokia, Supermetrics, Vaisala, VTT ja äٲä.

Opiskelijat tapasivat kevään aikana pienryhmissä yritysten rekrytoijia ja muita asiantuntijoita.

”Kävimme opiskelijoiden kanssa hyviä keskusteluita työnhausta, urakehityksestä ja tulevaisuuden osaamistarpeista. Ericssonilta oli mukana myös eri teknologioiden edustajia, jotka kertoivat omasta urakehityksestään ja edustamansa teknologian tulevaisuuden näkymistä”, kertoo Recruitment Team Lead Anu Hirvikallio Ericssonilta.

Ohjelma auttoi verkostoitumaan ja kehittämään työnhauntaitoja

Ohjelmaan osallistuneet opiskelijat kokivat saaneensa paljon konkreettista apua työnhakuun.

”Opin hiomaan CV:ni, parantamaan LinkedIn-profiiliani sekä valmistautumaan työhaastatteluun”, kertoo Nokian ryhmään osallistunut tietoliikennetekniikan opiskelija Manila Kodali.

Kodali piti Aalto International Talent -ohjelman kaikkia osioita hyödyllisinä, mutta tärkeimmäksi nousi verkostoituminen.

”Aalto International Talent -ohjelma auttoi minua laajentamaan verkostojani Suomessa. Ohjelmaan osallistuminen auttaa minua varmasti saamaan töitä tulevaisuudessa”, jatkaa Kodali, joka työskentelee tänä kesänä tutkimusassistenttina Aalto-yliopiston tietoliikennetekniikan laitoksella.

Ohjelmaan osallistuminen hyödytti myös yrityksiä

Myös yritysten edustajat kokivat, että ohjelmaan osallistuminen oli hyödyllistä.

”Pääsimme verkostoitumaan opiskelijoiden kanssa ja kuulemaan heidän ajatuksiaan. Samalla saimme mahdollisuuden kertoa, millainen yritys Ericsson on ja mitä meillä nykyään tehdään. Pystyimme myös kertomaan harjoittelupaikoistamme”, Anu Hirvikallio kertoo.

Ericssonin mentorointiryhmästä kolme opiskelijaa löysikin Aalto International Talent -ohjelman kautta harjoittelupaikan yrityksestä.

"۳ٱ𾱲ٲöstä oli molemminpuolista hyötyä", toteaa Hirvikallio.

Harjoittelupaikka löytyi ohjelman avulla

Yksi Ericssonilla työt aloittava on tietoliikennetekniikan toisen vuoden maisteriopiskelija Waqar Abbas.

”Aloitan harjoittelun Cloud Development -tiimissä heinäkuun lopussa”, kertoo Abbas.

Kuten valtaosa Aalto International Talent -ohjelmaan osallistuneista opiskelijoista, myös Abbas koki saaneensa ohjelmasta tukea työnhakuunsa.

”Aalto International Talent -ohjelmasta oli paljon apua. Sain ohjelman kautta tietoa erilaisista tutkimusprojekteista ja pystyin tunnistamaan ne tiimit, joihin voisin tarjota osaamistani”, kiittää Abbas.

Waqar Abbas
"Pystyin Aalto International Talent -ohjelman avulla verkostoitumaan HR-tiimin kanssa ja sain apua työnhakuprofiilini terävöittämiseen", kertoo Ericssonilta harjoittelupaikan löytänyt Waqar Abbas.

Aalto International Talent -ohjelma jatkuu kevätlukukaudella 2021.

Ohjelma on osa Kansainväliset osaajat yritysten kasvun vauhdittajina -yhteishanketta, joka linkittyy valtioneuvoston .

äپٴᲹ

Kaisa Paasivirta
Project Manager
Aalto International Talent Programme
Talent Boost - International Talents Accelerating Growth Co-Project
911 Career Services
Advancement and Corporate Engagement
kaisa.paasivirta@aalto.fi 
+358 50 359 3620

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.