911

Uutiset

Opiskelijaprojektissa analysoitiin Keskon omien tuotemerkkien strategiaa

Tutkimus oli osa Keskon pyrkimystä vahvistaa omaa tuotemerkkistrategiaansa.
Ari Svensk ja Hayde Furubacka K-ryhmästä (vasemmalla), opiskelijat Jaakko Otto Swan ja Esa Immonen ja oikealla projektin akateeminen ohjaaja Mikko Hänninen.

Kaksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijaa tutki, mikä ohjaa omien tuotemerkkien trendiä ruoan vähittäiskaupassa, ja miten vähittäiskauppiaat ovat omaksuneet omien tuotemerkkien strategioita maailmanlaajuisesti. Työ toteutettiin Räätälöitynä opiskelijaprojektina eli opiskelijat saivat mahdollisuuden ratkoa Keskon todellisia ajankohtaisia haasteita kolmen kuukauden ajan.

Projektiparin muodostivat taloustieteen maisteriopiskelija Esa Immonen ja markkinoinnin maisteriopiskelija Jaakko Otto Swan. ”Alussa meillä oli pieniä vaikeuksia löytää kaikkein olennaisin tieto, sillä keräsimme tietoa monista eri lähteistä verkossa. Lisäksi luimme omia tuotemerkkejä käsittelevää kirjallisuutta ja haastattelimme K-ryhmän johtajia. Teollisuuden käytäntöjen, kirjallisuuden ja haastattelujen perusteella pystyimme vertailemaan K-ryhmän ja lukuisten tunnettujen kansainvälisten ruoka-alan vähittäiskauppojen strategioita”, opiskelijat kertovat.

Opiskelijoiden toimenpide-ehdotukset tukivat K-ryhmässä tehtyjen valintojen oikeellisuutta

Vähittäiskauppa on käymässä läpi laajaa murrosta, joka pakottaa alan toimijoita löytämään uusia ratkaisuja ja liiketoimintamalleja asiakasarvon kasvattamiseksi. Tässä kaupan omat tuotemerkit ovat ratkaisevassa asemassa, etenkin päivittäistavarakaupassa.

K-Ryhmän omien tuotemerkkien kehityspäällikön Hayde Furubackan mukaan yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa oli tutkimusaiheen esittelystä alkaen hyvin täsmällistä ja sujuvaa. Tapasimme Oton ja Esan kanssa muutaman kerran käyden läpi omien tuotemerkkien portfoliota sekä linjauksia, jotta heillä oli riittävät taustatiedot aiheen tutkimiseksi. Opiskelijat laativat projektisuunnitelman ja projektin läpiviennin täysin itsenäisesti. Lisäksi he kehittyivät projektin aikana esiintyjinä.

”Toimeksiantajan näkökulmasta olen todella tyytyväinen siihen, kuinka opiskelijat ottivat itsenäisen vastuun työn edistymisestä, aikataulussa pysymisestä ja korkealaatuisen esitysaineiston laatimisesta. Otto ja Esa esittivät tutkimuksen tulokset toimenpide-ehdotuksineen ammattimaisesti, ja toimenpide-ehdotukset tukivat K-ryhmässä tehtyjen valintojen oikeellisuutta”,Hayde Furubackajatkaa.

”Vaikka K-Ryhmän antama tutkimuskysymys oli haastava, Esa ja Otto suoriutuivat projektista erinomaisesti ja onnistuivat kesän aikana tuottamaan tärkeää tietoa ja suosituksia K-Ryhmän omien tuotemerkkien tiimin tueksi. Projekti antoi opiskelijoille hyvää kokemusta konsultin- ja tutkijantyöstä, ja toisaalta myös laajan katsauksen vähittäiskaupan kiehtovaan maailmaan", kertoo projektin akateeminen ohjaaja Mikko Hänninen.

Myös Esa ja Jaakko olivat tyytyväisiä projektiin.

”Oli todella mielenkiintoista soveltaa omaa osaamista yhden Suomen laajimman yrityksen johdon konsultoimiseen. Suurimmat haasteet olivat erilaisia kuin tavallisissa tutkimusprojekteissa, koska yleensä tiedon saatavuudessa ei ole ongelmia. Nyt käytimme lukuisia tunteja tiedon keräämiseen ja vahvistamiseen. Loimme siten perustan, jota vasten analysoimme kansainvälisten ruokavähittäiskauppojen omia tuotemerkkejä koskevia strategioita. Tiedon analysointi myös syvensi vähittäiskaupan alan ymmärrystämme.”

tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä ratkomaan yritysten ajankohtaisia liiketoiminnan haasteita, ja toimeksiantajayritykselle mahdollisuuden kehittää ja sparrata uusia ideoita yhdessä opiskelijoiden kanssa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.