911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Nopeaan kirjoittamiseen ei tarvita kymmentä sormea

Omia kirjoitusmenetelmiään käyttävät ovat yhtä nopeita kuin kursseilla käyneet.

Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät kolmenkymmenen eri-ikäisen ja taidoiltaan eritasoisen henkilön kirjoituskäyttäytymistä. Tutkimustulokset haastavat yleisen uskomuksen, jonka mukaan nopea kirjoittaminen edellyttää kymmensormijärjestelmän hallitsemista.

– Yllättävä havainto oli, että kirjoituskurssin käyneiden henkilöiden keskimääräinen nopeus ja tarkkuus vastasivat itseoppineiden, keskimäärin vain kuutta sormea käyttävien kirjoittajien saamia tuloksia, tohtorikoulutettava Anna Feit kertoo.

Tiedot kerättiin optisella liikkeentunnistusjärjestelmällä, joka tallensi sormien tarkat liikkeet kirjoittamisen aikana. Samanlaisia tarkkaan tallentamiseen perustuvia järjestelmiä käytetään ammattimaisessa elokuvanteossa.

– Kun henkilöltä kysytään, mitä sormia hän käyttää kirjoittamiseen, hän ei osaa sanoa tarkasti. Vastaus saadaan selville liikkeenseurannalla kerätyistä tiedoista. Ensimmäistä kertaa voidaan sanoa tarkasti, mikä sormi painaa mitäkin näppäintä, Feit sanoo.

Tietokoneen käytön perustoimintojen kuten kirjoittamisen sekä kognitiivisten että motoristen näkökohtien ymmärtäminen auttaa uusien käyttöliittymien suunnittelussa ja voi johtaa uusiin opetusmenetelmiin ja parempaan käyttäjätukeen. 

Käyttötarve määrää tekniikan

Liikkeentunnistuksen tiedot osoittavat, että sormien määrän sijaan kirjoitusnopeuteen vaikuttavat muut tekijät. Nopeat kirjoittajat ovat esimerkiksi oppineet pitämään kätensä paikoillaan sen sijaan, että liikuttaisivat niitä näppäimistöllä. Lisäksi he käyttävät johdonmukaisesti samaa sormea tietyn kirjaimen kirjoittamiseen.

Mielenkiintoinen havainto oli, että useimmat koehenkilöistä käyttivät vasenta ja oikeaa kättä hyvin eri tavalla. Vasen käsi pysyi aina samassa asennossa, kun taas oikea käsi liikkui usein puolelta toiselle ja sillä käytettiin suurta määrää näppäimiä.

Tutkijat uskovat, että kirjoitustekniikat syntyvät tietokoneen eri käyttötarpeista.

– Kymmensormijärjestelmä on kehitetty kirjoituskoneella kirjoittamiseen, joten siitä ei ole hyötyä esimerkiksi kuvankäsittelyjärjestelmän pikanäppäimissä tai pelaamisessa, jossa käytetään usein pelkkää hiirtä. Uskomme, että itseoppineet kirjoittajat muokkaavat menetelmäänsä näiden toimintojen erityispiirteiden mukaan, professori Antti Oulasvirta arvioi.

Tutkimuksessa havaittiin useita erilaisia tapoja liikuttaa käsiä kirjoittamisen aikana.  Yhteistä oli se, että jokaisessa samaa menetelmiä käyttävissä ryhmissä oli hyvin hitaita ja hyvin nopeita kirjoittajia.

– Kunnolla opitusta kymmensormijärjestelmästä voi olla etua. Kirjoittajat, jotka eivät olleet käyneet kursseja, käyttivät kaksi kertaa enemmän aikaa sormien katsomiseen. Tämä voi vaikuttaa kirjoitusnopeuteen monimutkaisissa editointitehtävissä, Oulasvirta painottaa.
 

Tulokset esitellään maailman suurimmassa ihmisten ja tietokoneen vuorovaikutukseen keskittyvässä CHI-konferenssissa San Josessa, Yhdysvalloissa toukokuussa 2016. Euroopan tiedeneuvosto (ERC) myönsi professori Oulasvirralle noin 1,5 miljoonan euron ERC Starting Grant rahoituksen viideksi vuodeksi.
 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Professori Antti Oulasvirta
Aalto-yliopisto
puh 050 3841561
antti.oulasvirta@aalto.fi

Tohtorikoulutettava Anna Feit
Aalto-yliopisto
puh 050 4355039
anna.feit@aalto.fi

Materiaalit nähtävissä

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.