911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Nokian henkilöstövähennysten toteutusta pidettiin tukiohjelman ansiosta reiluna ja vastuullisena

Työpsykologian ja johtamisen tutkimusryhmä tutki suuria henkilöstövähennyksiä vuosina 2011–2014 tehnyttä Nokiaa.

Bridge-ohjelma käynnistettiin kesällä 2011 tukemaan Nokian henkilöstövähennysten kohteeksi joutuneita henkilöitä uudelleentyöllistymisessä. Tukiohjelman puitteissa poislähtevälle henkilöstölle tarjottiin palkallinen ajanjakso, jonka aikana he pystyivät ilman työvelvoitteita orientoitumaan uudelleen ja uudelleentyöllistymään. Ohjelman hyödyntäjille tarjottiin omat tilat ja heille järjestettiin työllistymiseen tähtäävää koulutusta ja tapahtumia. Osallistujille tarjottiin myös mahdollisuus saada taloudellista tukea oman yrityksen perustamiseen. Ohjelmaa hyödynsi Suomessa 5000 työntekijää ja noin 18 000 työntekijää globaalisti. Aalto-yliopiston tutkimuksessa selvitettiin kyselylomakkeilla ja haastatteluin ohjelmaan osallistuneiden näkemyksiä ohjelmasta. Tutkimuksen rahoitti Nokia oyj ja Työsuojelurahasto.

Kaksi kolmesta tukiohjelmaan osallistuneesta piti Nokiaa reiluna ja vastuullisena työnantajana ohjelman ansiosta. Reiluus- ja vastuullisuuskäsityksiin olivat usein yhteydessä ohjelman koettu hyödyllisyys sekä arvioidut syyt ohjelman olemassaolosta. Valtaosa tukiohjelmaan osallistujista katsoi, että taustalla oli sekä yrityksen etua palvelevia syitä että aito halu auttaa työnsä menettäneitä henkilöitä. Osa työnsä menettäneistä jopa kritisoi Nokiaa siitä, että se merkittävässä määrin investoi taloudellisia resursseja vähennysten kohteiden tukemiseen. Erityisesti ne, jotka katsoivat Nokian aidosti haluavan auttaa työnsä menettäneitä henkilöitä, suhtautuivat tarjottuun tukeen myönteisesti.

Reiluus- ja vastuullisuuskäsityksiin vaikutti lisäksi se, kuinka vaikeassa tilanteessa kukin arveli itsensä ja Nokian olevan. Esimerkiksi, henkilöstövähennysten kohteeksi joutuneet vertailivat sitä, minkälaiset edellytykset heillä itsellään ja toisaalta Nokialla oli pärjätä vähennysten jälkeen. Jotkut työntekijät näkivät oman tilanteensa vähennysten vuoksi toivottomana ja Nokian puolestaan hyvänä. Toiset yksilöt taas kokivat oman tilanteensa turvatuksi Bridge-tuen seurauksena, mutta Nokian tilanteen uhatuksi tukiohjelmaan investoitujen varojen vuoksi. Usein osallistujat kuitenkin kokivat seurausten olevan tasapainossa osapuolten kesken.

Monien mielestä Nokia ylitti sen mitä työnantajalta henkilöstövähennystilanteessa yleisesti vaaditaan. Kaiken kaikkiaan Suomen rajojen ulkopuolella Nokian kädenojennukseen suhtauduttiin myönteisemmin kuin Suomessa.

Tuloksia tuen toimivuudesta uudelleentyöllistymisessä hyödynnetään parhaillaan osana käytännönläheistä kehittämishanketta. Hankkeessa kartoitetaan ja kehitetään sitä, miten työelämän muutostarpeessa olevia yksilöitä voi tukea mm. yhteisöllisyyden kehittämisen avulla kohti mielekkäämpiä työelämän ratkaisuja, erityisesti pienyrittäjyyttä. Tutkimus toteutetaan Helsingin Jakomäessä osana paikallista asukastalohanketta.

The Bridge Program - Participant Perspectives -tutkimuksen toteutti Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen työpsykologian ja johtamisen tutkimusryhmä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Riitta Rönnqvist, tohtorikoulutettava, riitta.ronnqvist@aalto.fi
Anu Hakonen, tutkijatohtori,  anu.hakonen@aalto.fi 
Matti Vartiainen, professori, Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu, tuotantotalouden laitos, matti.vartiainen@aalto.fi, puh. 050 5553380

Rönnqvist, R., Hakonen, A. & Vartiainen, M. (2015). The Bridge Program - Participant Perspectives. 911±¬ÁÏÍø publication series, SCIENCE + TECHNOLOGY 4/2015. Helsinki. ISBN 978-952-60-6212-9 (pdf)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.