911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Nokia lahjoittaa Aalto-yliopistolle 200 000 euroa

Yhtiö perustaa myös yhteisen tutkimusyksikön Aallon ja Helsingin yliopiston kanssa.

Nokia lahjoittaa 200 000 euroa Aalto-yliopiston tekniikan alalle. Yhtiö haluaa tehdä osansa edistääkseen suomalaisten yliopistojen tutkimusta, tiivistääkseen yhteistyötä yritysten ja yliopistojen välillä sekä vahvistaakseen Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.

– Nokia on Aalto-yliopiston tärkeä ja pitkäaikainen kumppani. On hienoa, että yhteistyömme jatkuu tiiviinä erityisesti tieto- ja viestintäteknologian sekä digitalisaation alueilla, joilla on merkittävä rooli Suomen tulevaisuuden rakentamisessa. Kiitämme lämpimästi Nokiaa lahjoituksesta, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Nokia perustaa myös yhdessä Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston kanssa The Nokia Center for Advanced Research (NCAR) -tutkimusyksikön, ja lahjoittaa sen toimintaan 150 000 euroa. Lisäksi Nokia lahjoittaa varoja yliopistojen yksittäisiin tieteellisiin hankkeisiin, mm. Aallon opiskelijoiden rakentaman Aalto-1-satelliitin laukaisuun keväällä 2016.  

Kaikkiaan Nokia tukee suomalaisia yliopistoja yli kahden miljoonan euron lahjoituksella. Aalto yliopiston lisäksi lahjoituksia saavat mm. Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.