911������

Dan Shechtman ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri vaihtoivat ajatuksia Euroopan teknillisten yliopistojen rehtorien konferenssissa syyskuussa. Kuva Lasse Lecklin.

5. marraskuuta 2011 piti olla aivan tavallinen päivä Dan Shechtmanin työpaikalla Israelin teknillisessä korkeakoulussa Technionissa. Sitten puhelin pirisi, eikä soittaja ollutkaan opiskelija tai kollega.

– Minulle sanottiin, että pysykää linjalla, teille on tulossa hyvin tärkeä puhelu Ruotsin kuninkaalliselta tiedeakatemialta, Shechtman muistelee hymyillen.

– Olin ollut ehdokkaana nobelin saajaksi ennenkin, mutten edes muistanut, että kemian palkinnosta päätettiin sinä päivänä. Se oli hieno hetki, urani huipentuma.

Mahdoton löytö

Shechtman sai kemian Nobel-palkinnon vuonna 1982 löytämistään kvasikiteistä. Tuolloin, yli kolme vuosikymmentä sitten, löytöä pidettiin mahdottomana, sillä kiteiden ajateltiin koostuvan aina symmetrisistä, jaksottaisesti toistuvista atomirakenteista. Shechtmanin elektronimikroskoopilla metalliseoksessa havaitsemat kvasikiteet olivat kuitenkin jaksottomia; kuin Penrosen laattoja, joissa kuviot noudattavat tiettyä kaavaa mutteivat toistu milloinkaan.

– Yhden illan pohdittuani tiesin, mitä ne eivät olleet, mutta minulla ja kollegoillani meni aikaa selvittää, mitä todella olin löytänyt, Shechtman muistelee.

Kvasikiteet esittelevä artikkeli julkaistiin vuonna 1984, ja se aiheutti tiedeyhteisössä kovaa polemiikkia. Vastustajien leirissä kovinta kritiikkiä esitti Linus Pauling, yksi 1900-luvun suurista kemisteistä.

Jos uskottaisiin vain sitä, mitä kirjoissa sanotaan, ei ihmiskunta ikinä kehittyisikään!

– Aluksi tilanne oli outo: minä, tuntematon tutkija ja hän, mahtava kaksinkertainen Nobel-voittaja. Olin kuitenkin tehnyt työni huolellisesti ja tiesin olevani oikeassa, joten haastoin vastustajani toistamaan kokeeni ja kertomaan, mikä niissä oli vikana. Yksi vastustajien argumenteista oli, ettei kvasikiteitä löytynyt kirjoista, Dan Shechtman virnistää.­

– Jos uskottaisiin vain sitä, mitä kirjoissa sanotaan, ei ihmiskunta ikinä kehittyisikään!

Insinööri, joka rakastui tieteeseen

Shechtman puhuu paljon sattumien vaikutuksesta. Hänenkin uransa olisi voinut olla erilainen ilman kirjaa, johon hän tarttui pikkupoikana.

– Jules Vernen Salaperäisessä saaressa seikkailee insinööri Cyrus Smith, joka pystyi ratkaisemaan minkä tahansa ongelman. Halusin olla kuin hän, hän oli esikuvani, joten minäkin päätin ryhtyä insinööriksi, hän nauraa.

Dan Shechtman valmistuikin konetekniikan insinööriksi Technionista 1966, keskelle syvää lamaa. Kun töitä ei löytynyt, hän päätti jatkaa maisteriopintoja ja huomasi rakastavansa tiedettä. Tutkijanuraa aloittelevalle Shechtmanilla on kaksi yksinkertaista neuvoa.

– Sinun täytyy ymmärtää perusasiat kaikesta: biologiasta, fysiikasta, matematiikasta, elektroniikasta. Sen lisäksi tarvitaan erittäin syvällinen osaaminen yhdellä erikoisalueella. Lupaan, että jos nämä asiat ovat kunnossa, menestyt varmasti tutkijana.

Tiukkoina aikoina myös tieteeltä vaaditaan usein tuottavuutta. Nobelisti muistuttaa, ettei uutta teknologiaa voi syntyä ilman laadukasta ja usein aikaa vievää perustutkimusta.

­– Ilman sitä ei ole sovelluksia, joista syntyy teknologiaa, joista syntyy tuotteita, markkinoita ja hyvinvointia, hän kiteyttää.

Teknologiayritykset luovat maailmaan kestävää hyvinvointia.

Kemian rinnalla Shechtman on opettanut Technionissa teknologiavetoista yrittäjyyttä jo 28 vuoden ajan, ja kannustaa kaikkia yliopistoja samaan.

– Teknologiayritykset luovat maailmaan kestävää hyvinvointia. Teidän opiskelijanne ovat juuri niitä ihmisiä, joilla on parhaat mahdollisuudet niiden perustamiseen; opettakaa ja kannustakaa heitä startuppien perustamiseen!

Lue lisää Shechtmanin ajatuksista rehtori .