911

Uutiset

Nimisampo jauhaa tietoa miljoonista suomalaisista paikannimistä

Nimisampo on uusi, kaikille avoin semanttisen webin verkkopalvelu suomalaisesta paikannimistöstä kiinnostuneiden tutkijoiden ja suuren yleisön käytettäväksi. Nimistöä voi tarkastella kartoilla, datana ja tilastollisesti.
Nimisampo. Kuva: Eero Hyvönen.
Käyttäjä voi Nimisammossa vertailla esimerkiksi Äijä- ja Ukko/Ukon- alkuisten paikannimien esiintymistä Suomessa lämpökarttojen avulla. Kuva: Eero Hyvönen.

Nimisampo perustuu digitoimaan Nimiarkistoon, johon on kerätty kansalaisilta 2,3 miljoonaa paikannimitietoa yli sadan vuoden aikana, sekä Maanmittauslaitoksen 800 000 nimeä sisältävään Paikannimirekisteriin. Nämä linkittyvät toisiinsa paikkatyyppien ja koordinaattitiedon kautta.

Lisäksi järjestelmään on liitetty yli 30 000 paikkaa luovutetun Karjalan kartoista, Senaatin kartasto ja yli 4,1 miljoonaa paikannimeä yhdysvaltalaisen Getty-säätiön historiallisista paikoista (Thesaurus of Geographical Names, TGN).

Palvelusta on hyötyä myös sukututkimuksessa. Varsin monet sukunimet on muodostettu paikannimistä, jotka voivat olla esimerkiksi asutusnimiä.

Eero Hyvönen

Nimisampo on nimistöntutkijan monipuolinen ja uusia mahdollisuuksia avaava “työpöytä”, nyt kun jättiläismäisiä paikannimiaineistoja on digitoitu tutkimuksen hyödynnettäväksi avoimena datana.

“Nimistöntutkimuksessa Nimisampo tarjoaa uusia näkymiä esimerkiksi paikannimien variaation tutkimukseen, kun eri aineistolähteiden nimiä voi verrata keskenään ja selvittää vaikkapa sitä, onko samalla paikalla eri aineistoissa eri nimiä”, toteaa professori, nimistöntutkija Terhi Ainiala Helsingin yliopistosta.

Nimisampo on taottu Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden yhteistyössä Aalto-yliopiston semanttisen webin teknologian tutkijoiden kanssa.

“Palvelusta on hyötyä myös sukututkimuksessa. Varsin monet sukunimet on muodostettu paikannimistä, jotka voivat olla esimerkiksi asutusnimiä tai luontokohteita”, sanoo hankkeen vetäjä, HELDIG-keskuksen johtaja ja Aalto-yliopiston professori Eero Hyvönen.

HELDIG-keskus pyrkii edistämään yhteistyötä humanististen ja teknisten alojen välillä, ja Nimisampo on tästä hyvä esimerkki. Nimisammon data on saatavilla avoimesti  kautta. Projektin rahoitti Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan Tulevaisuusrahasto.

äپٴDz:

Eero Hyvönen
Professori
Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto (HELDIG)
p. 050 3841618
eero.hyvonen@helsinki.fi

Terhi Ainiala
Professori
Helsingin yliopisto
p. 050 3185251
terhi.ainiala@helsinki.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.