911

Uutiset

Neurotieteen Twitter-konferenssi onnistui yli odotusten

Konferenssi tavoitti Twitterissä kaikkiaan 0,6 miljoonaa käyttäjää.
Kuvassa vasemmalta Juulia Suvilehto, Enrico Glerean, Koos Zevenhoven, Annika Hultén ja Tommi Himberg. Kuva: Jaakko Järvinen, Aalto-yliopisto.

Huhtikuussa järjestetyn aivotutkimuksen Twitter-konferenssin parissa koettiin liuta onnistumisia, mukaan lukien Kaskas Median järjestämän Liikutu tiedosta –kilpailun voitto, joka myönnetään vuosittain ansiokasta tutkimusviestintää tehneelle projektille. Itse konferenssi onnistui yli odotusten, myös numeroiden valossa. Vilkas keskustelu poiki yli 1300 viestiä #brainTC –hashtagilla, ja hashtag tavoittikin varovaisen arvion mukaan jopa 0,6 miljoonaa Twitter-käyttäjää.

”Esitykset tiivistettiin muutamaan twiittiin, ja ne olivat lähes poikkeuksetta todella toimivia ja luovia, siivittäen samalla kommentteja ja keskustelua. Vertailun vuoksi suurin neurotieteen konferenssi kerää yhteen 30 000 ihmistä, ja Twitterin #brainTC-hashtag tavoitti 600 000 uniikkia käyttäjää”, summaa Tommi Himberg.

Kansainvälisesti katsoen Twitterissä on varsin paljon tutkijoita, ja konferenssi onnistui saamaan vaikuttavia keynote-puhujia, joilla on myös huomattava määrä seuraajia Twitterissä. Samalla konferenssilla on kasvuvaraa, erityisesti Euroopan ulkopuolella. USA on suuri tiedevaikuttaja, kun taas esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Afrikassa konferenssi voisi tuoda suurimman hyödyn vähäisempien resurssien ja viisumiongelmien vuoksi.

Kalvosulkeiskoomasta kiinnostaviin esitystapoihin

Riitta Harin puhe oli yksi konferenssin onnistuneimmista, koska hänen aiheensa aivojen ja ajattelutoiminnan joustavoittamisesta taiteen keinoin oli toimiva, hän osasi taitavasti yhdistää sekä tiedeväestön että suuren yleisön kiinnostuksen kohteet, hän käytti Twitterin ominaisuuksia erinomaisesti, ja lisäksi hänellä oli vetävä tapa kertoa tarinaa”, kuvailee Koos Zevenhoven.

Videoita hyödynnettiin vain kahdessa esityksessä, kun taas hymiöitä ja kuvasymboleita käytettiin yleisemmin lyhentämään tekstiä.

”Konferenssin kahvitauoilla kävi ilmi, että konferenssiin osallistuttiin aina suorana, ilman ajastettuja twiittejä, ja hyvin monenlaisista tilanteista: kesken juhlaillallisen tai lennon, matkalla toiseen konferenssiin, ja lapsen kanssa yhdessä ollessa. Tieteellinen osallistuminen pystyttiin hyvin yhdistämään tavanomaiseen arkeen”, lisää Annika Hultén.

Myös yhdenvertaisuuden tavoite toteutui, osallistujien sukupuolijakauman ollessa noin puolet miehiä ja puolet naisia, kun yleisesti konferenssien puhujista enemmistö on miehiä. Mukana oli myös osallistujia kaikista akateemisen uran vaiheista.

”Saimme Twitter-konferenssista paljon positiivista palautetta. Mainittakoon niistä erikseen perinteiseen konferenssiin liitetyn kalvosulkeiskooman välttäminen tuoreiden ja tiivistettyjen esitystapojen kautta, sekä se, että neurotieteen ulkopuoliset kertoivat saaneensa esityksistä paljon irti”, lisää lopuksi Juulia Suvilehto.

Aikavyöhykkeet tuottivat aluksi hieman päänvaivaa ja käsityötä konferenssin järjestäjille, Enrico Glereanille, Tommi Himbergille, Annika Hulténille, Juulia Suvilehdolle ja Koos Zevenhovenille, johtuen myös kesäaikaan siirtymisestä, mutta lopulta kaikki puhujatkin olivat äänessä oikea-aikaisesti.

äپٴDz:

Storify sivulla

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.