911

Uutiset

Näyttely: “Winter Portraits” esittelee merkityksellisiä paikkoja

Taideprojekti on luotu TUAS-rakennusta varten.
Danai Anagnostou: Winter Portraits / Talvimuotokuvia.

Aalto-yliopiston henkilökunta, opiskelijat ja vierailijat kohtaavat TUAS-rakennuksen aulassa liikkuvia kuvia, jotka esittävät kuutta valikoitua ulkotilaa. Taiteilija Danai Anagnostoun taideteos “Winter Portraits” (Talvimuotokuvia) on lähtökohdiltaan joulukortti kyseiselle rakennukselle. Näyttely avattiin ennen joulua, ja se on esillä 9. helmikuuta asti.

Taideprojekti käsittelee paikkasidonnaisuutta Maarintie 8:ssa sijaitsevassa rakennuksessa osallistuvan lähestymistavan kautta. Hankkeen alussa taiteilija pyysi rakennuksessa työskenteleviä nimeämään itselleen merkityksellisiä paikkoja Uudenmaan alueella. Merkityksellisyys voi tarkoittaa esimerkiksi paikkaa, joka on jäänyt muistiin tai kuuluu arkirutiiniin, tai jota kohtaan tuntee arvostusta tai vastenmielisyyttä.

Teos on kolmas TUAS-rakennukselle luotu paikkasidonnainen taideteos. Näyttelyn on tilannut ja kuratoinut Katie Lenanton. Danai Anagnostou (s. 1993) on tutkimuslähtöinen taiteilija ja tuotantosuunnittelija, joka suorittaa parhaillaan maisterin tutkintoa Aalto-yliopiston visuaalisen kulttuurin ohjelmassa. Hän on arkkitehtonisen suunnittelun maisteri Vakalo College of Art & Designista Ateenasta.

Aika: 18.12.–9.2.2018

Paikka: TUAS-rakennus, Maarintie 8, Espoo

äپٴᲹ:&Բ;Taiteilija Danai Anagnostou, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, danai.anagnostou@aalto.fi
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.