911

Uutiset

Näyttely Haltuunotto tarjoaa näkökulmia virtuaaliseen taiteeseen

Näyttelyn mediataiteilijoista suuri osa on Aalto-yliopiston opetushenkilökuntaa.
haltuunotto_fi.jpg

Virtuaalitodellisuuteen (Virtual Reality, VR) ja lisättyyn todellisuuteen (Augmented Reality, AR) on liittynyt paljon taiteellista kiinnostusta. Alan kehitystä hallitsevat kuitenkin pitkälti teknologiayhtiöt ja viihdeteollisuus. Kulttuurillisia ja vaihtoehtoisia näkemyksiä ja sisältöjä on toistaiseksi tarjolla vasta vähän. Näyttelyprojektillaan ryhmä mediataiteilijoita haluaa haastaa tämän kehityksen ja tuoda uudet mediateknologiat taiteilijoiden käyttöön.

Haltuunotto-näyttely on osa mediataideryhmä Kruksin laajempaa hanketta, joka on alkanut vuonna 2017 Sysmässä järjestetyllä "VR taiteessa" -työpajalla ja sen demoesityksillä. Mediataideryhmä Kruks on vuonna 2015 perustettu yhteisö suomalaisille ja Suomessa toimiville ammattitaiteilijoille, tutkijoille ja harrastajille jotka toimivat taiteen ja teknologian raja-alueella.

Näyttelyteoksissa pohditaan mitä virtuaalinen ja lisätty todellisuus ovat taiteen tekemisen materiaalina ja välineenä. Tuottavatko VR ja AR vain nopeita elämyksiä, kuten Pokémon Go -peli, vai ovatko ne myös taidetta? Mitä tämänhetkinen virtuaalitodellisuus palvelee, ja kenen tai minkä ehdoilla sitä tehdään?

Näyttelyn teokset edustavat erilaisia, osittain humoristisiakin lähestymistapoja virtuaalisuuteen. Näyttelyssä nähdään esimerkiksi muoviämpäriin tee-se-itse-hengessä tehtävät virtuaalilasit tai pahvilaatikko, jonka sisällä katsoja voi tuntea virtuaalisuuden. Media-arkeologista näkökulmaa tarjoaa 1990-luvulla tehty pioneeriteos Conversations with Angels, joka taustoittaa virtuaalitaiteessa tapahtunutta kehitystä.

Näyttelyn taiteilijoista suuri osa on Aalto-yliopiston opetushenkilökuntaa: Andy Best, Tomi Dufva, Jukka Hautamäki, Markku Nousiainen ja Satu-Minna Suorajärvi. Ryhmän muut taiteilijat ovat Kari Yli-Annala, Tuukka Haapakorpi, Merja Puustinen, Mikko Dufva, Pasi Rauhala sekä Pagan-työryhmä (Tuomo Tammenpää, Daniel Blackburn, Lisa Roberts). Näyttelyn ovat kuratoineet ja tuottaneet Jukka Hautamäki ja Markku Nousiainen ja sitä on tukenut SKR:n Uudenmaan rahasto.

Näyttelyn avajaiset torstaina 24.5. klo 17–19. Näyttelyn yhteydessä järjestetään Tee-se-itse ämpäritodellisuus-työpaja lauantaina 26.5. klo 12–16. Näyttelyn taiteilijat ovat tavattavissa sunnutaina 3.6. klo 14–16.

Aika: 25.5.–17.6.2018

Paikka: Galleria Sculptor, Eteläranta 12

äپٴDz:

Kuvanveiston lehtori, mediataiteilija Andy Best-Dunkley, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 5714013, andy.best@aalto.fi
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.