911

Uutiset

Nanotieteen osaaja Olli Ikkala on tiimeineen mukana uudessa biologisten lääkkeiden lippulaivahankkeessa

Suomen Akatemian rahoittama hanke kokoaa yhteen Suomen eturivin geeni-, solu- ja nanoterapiatutkijat, kliiniset toimijat, johtavat yritykset sekä kolmannen sektorin toimijat.
Kuva: Lasse Lecklin.
Kuva: Lasse Lecklin.

Suomen Akatemia on valinnut neljä uutta osaamiskeskittymää lippulaivaohjelmaan. Itä-Suomen yliopiston akatemiaprofessorin Seppo Ylä-Herttualan johtama GeneCellNano-lippulaiva tuo yhteen kymmeniä poikkitieteellisiä huippututkijoita, jotka ovat erikoistuneet biologisiin, pitkälle kehitetyn terapian (Advanced Therapy Medicinal Products, ATMP) lääkkeisiin ja niiden hallintaan liittyviin nanotekniikoihin.

”Perinteiset lääkkeet ovat tyypillisesti pieniä syntetisoituja molekyylejä, joiden toivotaan verenkierrossa löytävän oikeaan paikkaan tekemään tehtävänsä, kunnes ne poistuvat elimistöstä munuaisten kautta. Uudessa hankkeessa kehitetään luonnon omista materiaaleista – proteiineista, soluista ja geeneistä - muunneltuja biologisia lääkkeitä ja niiden kohdentamista nanotekniikoiden avulla”, Aalto-yliopiston professori Olli Ikkala kertoo.

Aallon tutkijoiden rooli lippulaivahankkeessa on suunnitella ja toteuttaa itsejärjestäytyneitä nanojärjestelmiä, joilla biologiset lääkkeet ohjataan kohteeseen.

”Ryhmäni on erikoistunut itsejärjestyneisiin nanomateriaaleihin. Tutkimme, miten niiden rakenteita ja toimintoja voidaan ohjata erilaisilla ärsykkeillä ja miten jopa yksinkertaisia oppimisprosesseja voidaan soveltaa niiden toimintojen ohjaamiseksi. Lääkärit ja farmakologit taas omalla asiantuntemuksellaan kehittävät sopivat biologiset lääkeaineet”, Ikkala sanoo.

”Oleellista hankkeessa on, että erilaiset osaajat löytävät yhteisen kielen. Edelliset poikkitieteelliset hankkeemme antavat tähän vahvan pohjan.”

Hanke kokoaa yhteen Suomen eturivin geeni-, solu- ja nanoterapiatutkijat, kliiniset toimijat, johtavat yritykset sekä kolmannen sektorin toimijat. Itä-Suomen yliopiston ja Aallon lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Helsingin yliopisto ja Punainen Risti.

”Hanke on hyvin käytännönläheinen, ja tähtää perustutkimuksesta suoraan kliinisiin sovelluksiin”, Olli Ikkala sanoo.

Uudella hankkeella voi olla erityistä merkitystä esimerkiksi verisuonten säätelyyn liittyvissä sairauksissa, esimerkiksi syövissä sekä silmä- ja sydänsairauksissa.

Lippulaivan tavoitteena on tuoda uusia tehokkaita hoitomuotoja vaikeiden kroonisten sairauksien hoitoon. Se luo myös uusia työpaikkoja ja yrityksiä bioteknologia- ja lääkesektorille ja edesauttaa merkittävästi suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja taloudellista hyvinvointia. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 5 miljoonaa euroa,

äپٴDz:

Olli Ikkala

Aalto Distinguished Professor

Itä-Suomen yliopisto: Biologisten lääkkeiden lippulaiva tuo uusia hoitoja kroonisiin sairauksiin

Suomen Akatemian lippulaivaohjelmaan vuosille 2020–2024 valittu GeneCellNano-osaamiskeskittymä vauhdittaa uusien biologisten lääkkeiden tuomista vaikeiden kroonisten sairauksien hoitoon. Lippulaivaa johtaa akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala Itä-Suomen yliopistosta ja varajohtajana on professori Seppo Vainio Oulun yliopistosta. Mukana ovat myös Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto sekä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu. .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.