911

Uutiset

Miten motivoida ihmiset noudattamaan rajoituksia vapaaehtoisesti? – 13 ohjetta tehokkaaseen koronaviestintään

Päättäjien ja asiantuntijoiden kannattaa kansalaisille suunnatussa koronaviestinnässään tukea ihmisten autonomiaa, ⱹٳä ja ٱ𾱲öٳä.
Ihminen tekemässä työtä laboratotiossa.

Koronaviruksen kaltaisen pandemian tehokas torjunta onnistuu vain, jos ihmiset noudattavat omasta tahdostaan päättäjien ja asiantuntijoiden ohjeita. Monet vaaditut toimenpiteet, kuten sosiaalisten kontaktien välttäminen, muuttavat arkitottumuksiamme huomattavasti ja edellyttävät vahvaa sitoutumista. Tarpeellisia toimia, kuten käsien jatkuvaa pesemistä, on usein mahdotonta valvoa.

Päättäjien ja asiantuntijoiden kyky viestiä vakuuttavasti kansalaisille vaikuttaa vahvasti siihen, motivoituvatko ihmiset vapaaehtoisesti muuttamaan käytöstään ja ylläpitämään uusia käytöstapoja.  

Neljä johtavaa itsemääräämisteorian tutkijaa, Frank Martela (Aalto-yliopisto), Nelli Hankonen (Helsingin yliopisto), Richard M. Ryan (Australian Catholic University) ja Maarten Vansteenkiste (Universiteit Gent) ovat tutkimuksen pohjalta kiteyttäneet 13 viestintäperiaatetta, jotka voivat auttaa omaehtoisen motivaation luomisessa kriisitilanteessa, kuten koronapandemiassa. Viestintäperiaatteet on hyväksytty julkaistaviksi arvostetussa European Review of Social Psychology-julkaisussa.

Parannettavaa on perusteluissa ja ymmärryksen lisäämisessä

Poliitikkojen ja virkamiesten kansalaisille kohdistama koronaviestintä on Suomessa ollut yleisellä tasolla rauhallista ja neutraalia sekä vedonnut viisaasti ihmisten vastuuntuntoon ja yhteisvastuuseen, tutkijat toteavat. Parannettava olisi heidän mielestään perusteluissa ja ymmärryksen lisäämisessä.  

”Välillä päättäjien ja asiantuntijoiden viestintä ei ole ollut kovin läpinäkyvää eikä ole ollut selkeyttä siitä, mihin arvioihin ja tutkimukseen mitkäkin suositukset perustuvat. Tämä antaa turhaa tilaa huhuille ja vasta-argumenteille”, dosentti, tutkijatohtori Frank Martela Aalto-yliopistosta sanoo.

"En ole varma, kuinka laajasti kansalaiset aluksi ymmärsivät, miksi esimerkiksi oireettomienkin tulisi käyttää kasvomaskia. Jotta ihmiset voivat tehdä arjessaan järkeviä valintoja, heidän on tarpeen ymmärtää taudin leviämisen ja torjunnan mekanismit. Viestinnän optimoimiseksi tarvittaisiinkin ajantasaista tietoa siitä, mitkä ovat kansalaisten räikeimmät väärinkäsitykset tai huolenaiheet", apulaisprofessori Nelli Hankonen Helsingin yliopisto sanoo.

Viestintäperiaatteita noudattamalla saatu mitattavia terveysvaikutuksia

Viestintäperiaatteet pohjautuvat itsemääräämisteoriaan (self-determination theory), joka on laajasti tutkittu ja sovellettu teoria ihmisen motivaation muodoista ja motivaation sosiaalisista tukirakenteista. Sadat empiiriset tutkimukset eri elämänalueilla terveydenhoidosta työelämään ovat osoittaneet, että autonomian tukeminen on olennaista, kun halutaan saada ihmiset sitoutumaan omaehtoisesti ohjeistuksiin. Teorian piirissä on kehitetty viestintäperiaatteita, joita noudattamalla on saatu aikaan mitattavia terveysvaikutuksia esimerkiksi diabeteksen estämisessä, tupakanpolton lopettamisessa ja lääkkeiden säännöllisessä ottamisessa.

Tutkijaryhmän koostamat viestintäohjeet on jäsennelty sen mukaan, miten ne tukevat ihmisen kolmea psykologista perustarvetta eli autonomiaa (omaehtoisuuden, mielekkyyden ja omistajuuden kokemus), ⱹٳä (aikaansaamisen ja hallinnan kokemus) ja ٱ𾱲öٳä (vastavuoroisen välittämisen ja ihmistenvälisen yhteyden kokemus). Erityisesti on varottava, ettei komenteleva viestintätyyli herätä halua uhmata sääntöjä.

Vaikka monia nyt listatuista periaatteista ei ole testattu suoraan yhteiskunnallisen viestinnän kontekstissa, tutkijajoukko on pyrkinyt tunnistamaan ne periaatteet, jotka tutkimusten mukaan todennäköisimmin tukevat ihmisten omaehtoista motivaatiota.

13 ohjetta tehokkaaseen koronaviestintään

Lue lisää:

Yhteystiedot:

Hyvinvoinnin psykologian dosentti, tutkijatohtori Frank Martela, Aalto-yliopisto
frank.martela@aalto.fi, 050-5707916
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.