911

Uutiset

Minun Kauppis-muistoni: Monien hyvien muistojen ilta alumnien seurassa

”Mikkeli Spirit on meissä kaikissa.”
Mari Syväojan kuva ja kommentti: Mikkeli Spirit on meissä kaikissa

Aloitin työt Kauppiksen Mikkelin kampuksella elokuussa 2001. Työssäni opintotoimistossa tapaan opintojen aikana kaikki opiskelijamme useamman kerran. Keskustelemme tietysti opinnoista, mutta myös muista asioista, ja siksi muistankin heistä suurimman osan vielä vuosien jälkeenkin.

Englanninkielinen kandidaattitasoinen ohjelmamme on toiminut Mikkelissä jo vuodesta 1989 alkaen. Huhtikuussa 2014 järjestimme yksikkömme 25-vuotisjuhlan. Kutsuimme juhlagaalaan silloisten opiskelijoiden ja henkilökunnan lisäksi kaikki ohjelmamme alumnit sekä muita sidosryhmien edustajia. Mikkelin keskustan kauppakeskuksessa järjestetyssä juhlagaalassa oli mukana lähes 300 osallistujaa, joista suurin osa siis ohjelmamme alumneja, ja heidät oli plaseerattu pöytiin vuosikursseittain. Alumneja oli mukana lähes jokaiselta vuosikurssilta ja oli sydäntä lämmittävää nähdä niin paljon tuttuja kasvoja. Monet muistot palautuivat mieleen ja nauroimme välillä vedet silmissä, kun muistelimme menneitä tapahtumia. Oli hienoa kuulla, minne elämä oli meidän entisiä opiskelijoitamme vienyt. Mukana oli myös useita pariskuntia…

Teimme juhlavuoden kunniaksi ohjelmamme alumnin Anna Reposen kanssa ohjelman 25-vuotishistoriikin, jota esittelimme juhlagaalassa. Kun olimme pitäneet lavalla juhlapuheen siihen liittyen, muistan elävästi sen hetken, kun noin 250 alumnia ja opiskelijaa yhtyi spontaanisti jo vuosikausia esitettyyn opiskelijayhteisömme yhteiseen lauluun. Näin he osoittivat olevansa osa kaikille meille läsnä olleille tärkeää BBA-/BScBA-ohjelman historiaa. ”Oi Mikkeli, oi Mikkeli…”

Mari Syväoja
Manager of Academic Operations

#kauppis110

Pyydämme tänä vuonna niin entisiä kuin nykyisiä kauppislaisia (erit. henkilökuntaa) jakamaan oman Kauppis-muistonsa. Näistä muistoista koostuu juttusarja ”Minun Kauppis-muistoni”. 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.