911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Millennium-teknologiapalkintoon liittyvät tapahtumat siirtyvät

Katso Millennium Talks -video, jossa apulaisprofessori Mari Lundström kertoo kierrätettävistä paristoista.
MTP text

Tekniikan Akatemia -säätiön (TAF)  hallitus on päättänyt siirtää vuoden 2020 Millennium-teknologiapalkinnon voittajan julkistustilaisuuden, palkintoseremonian ja Millennium Innovation Forum -tapahtuman vuodella eteenpäin, 18–19.5.2021. Tilaisuudet järjestetään Aalto-yliopiston Dipoli-rakennuksessa. Palkinto oli aiemmin tarkoitus julkistaa tämän vuoden toukokuussa.

Viimeisin Millennium-teknologiapalkinnon voittaja on fyysikko Tuomo Suntola, joka on Aalto-yliopiston alumni.

Kilpailu nuorille innovaattoreille järjestetään nyt toista kertaa

Aalto-yliopisto ja TAF järjestävät tänä vuonna toista kertaa Millennium-teknologiapalkinnon hengessä Millennium Youth Prize -kilpailun.  Siinä 19-vuotiaat ja sitä nuoremmat innovaattorit ehdottavat ratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin.

Aiemmin ilmoitettuun aikatauluun tulee muutoksia myös tämän kilpailun osalta. Kilpailun finaali ja palkintojenjako ovat 9.10.2020 Aal­to-yliopis­ton Otaniemen kam­puk­sel­la Espoos­sa.

Aalto-yliopisto on Tekniikan Akatemian strateginen partneri.

Kierrätettäviä akkuja

Katso tästä viimeisin Millennium Talks -video (englanniksi), jossa Aalto-yliopiston apulaisprofessori Mari Lundström kertoo kierrätettävien paristojen luomisen mahdollisuuksista ja haasteista.

Millennium Talks with innovation leaders -videosarja pureutuu tutkimuksen ja teknologisten innovaatioiden merkitykseen koko yhteiskunnan hyvinvoinnille.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa