911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Millennium-teknologiapalkinnon 2016 voittaja julkistetaan 24.5.

Palkinto on Suomen kunnianosoitus elämänlaatua parantaville teknologisille innovaatioille.
Tekniikan Akatemia julkistaa voittajan tiistaina 24. toukokuuta. Aalto-yliopiston alumnit ja yleisö ovat tervetulleita Millennium-tapahtumiin.

Www, avoin lähdekoodi, eettinen kantasolututkimus, sininen ja valkoinen led-valo, kustannustehokas aurinkoenergia, uudentyyppiset biomateriaalit keinokudoksina ja tiedon tallennustiheyden mullistanut spintroniikka. Nämä kaikki ovat innovaatioita, jotka on aiemmin palkittu suomalaisella Millennium-teknologiapalkinnolla.

Tekniikan Akatemia julkistaa voittajan tiistaina 24. toukokuuta klo 14 alkavassa tilaisuudessa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Julkistustilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä . Tilaisuus on englanninkielinen.

Aalto-yliopisto mukana Millennium-teknologiapalkinnossa

Joka toinen vuosi jaettava miljoonan euron Millennium-teknologiapalkinto on yksi maailman suurimmista tiede- ja teknologiapalkinnoista.

Millennium-teknologiapalkinnon saajat valitsee riippumattoman Tekniikan Akatemia -säätiön hallitus nimekkään kansainvälisen palkintolautakunnan suositusten pohjalta. Palkintolautakunnan jäsenenä Aalto-yliopistosta on akateemikko Riitta Hari. Aalto-yliopisto on Tekniikan Akatemia -säätiön strateginen kumppani.

Voittajan luento ja paneelikeskustelu innovaatioista 25.5.

Aalto-yliopisto on mukana myös -oheistapahtumissa, joihin alumnit ja yleisö ovat lämpimästi tervetulleita:

What does it take to become an innovator? -paneelikeskustelussa keskiviikkona 25. toukokuuta klo 15 alkaen pohditaan, mitä tarvitaan innovaatioiden syntyyn. Näkökulmia ja ratkaisuja tarjoavat asiantuntijat tieteen ja teknologian huipulta ja koulutus- ja innovaatiopolitiikan ytimestä. Keskustelua Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa moderoi professori Marja Makarow.

Paneelikeskustelun jälkeen voittaja kertoo työstään ja palkitusta innovaatiostaan Studia Generalia -yleisöluennolla Kauppakorkeakoulussa samana päivänä kello 17.30 alkaen. Tilaisuuden moderoijana toimii professori Howy Jacobs.

Katso tarkat tiedot tapahtumista .

P.s. Lapsille ja nuorille järjestetään -tapahtuma viikonloppuna 20.–22.5. Kaapelitehtaalla Helsingissä. Aalto-yliopistosta mukana on muun muassa vetyauto ja LEGO-robotti. Lisäksi luvassa syötäviä molekyylejä ja koodaamisen saloja!

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.