911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Metsähovissa avaruus on radioteleskoopin päässä

Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio avaa ovensa yleisölle sunnuntaina 28. elokuuta.
aalto_metsahovi__jonitammi_www_fi.jpg

Metsähovin sijainti Kirkkonummen Kylmälässä on tarkoin mietitty, sillä tähtitieteellistä huippututkimusta ei saa häiritä radiohäiriöillä. Tästä syystä ennen astumista suoja-alueelle vierailijoita pyydetään sulkemaan kaikki elektroniset laitteet. Sunnuntaina 28. elokuuta osana Kirkkonummi-päivää järjestettävä esittelykierros on mahdollisuus nähdä avaruus lähempänä kuin koskaan.

Metsähovin johtaja Joni Tammi, mitä Metsähovissa tutkitaan?
Metsähovissa tutkitaan Auringon aktiivisuutta, maapallon pyörimistä ja aktiivisia galakseja. Metsähovin päätutkimuslaite on 14-metrinen radioteleskooppi, joka on käytössä kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Yhtäjaksoisia radiohavaintoja aktiivisista galakseista ja Auringosta on tehty jo 1980-luvulta saakka, mikä on kansainvälisessä mittakaavassa ennätyksellisen pitkään. Avoimien ovien päivänä radioteleskoopin toimintaa ei pysäytetä, vaan osa tutkimushenkilöstöstä jatkaa havaintotyötä.

Kuinka kauas avaruuteen Metsähovin tutkimuslaitteilla on mahdollista nähdä?
Kirkkaalla säällä yötaivaallamme on nähtävissä paljain silmin oman galaksimme Linnunrata ja hyvillä silmillä jopa kahden miljoonan valovuoden päässä oleva Andromedan naapurigalaksi. Sen sijaan tutkittavat aktiiviset galaksit ovat äärimmäisen kaukaisia kohteita. Valolta, ja samalla myös havaitsemaltamme radiosäteilyltä, on kestänyt miljardeja valovuosia päästä tänne meille. Radiosäteily on äärimmäisen heikkoa, minkä vuoksi sen havaitsemiseen tarvitaan valtavia radioteleskooppeja ja häiriötön ympäristö.

Miksi maapallon pyörimistä tutkitaan?
Maapallon pyöriminen tarkoittaa meidän yön ja päivän vaihtumista. Metsähovi on mukana mittauksissa, joissa kymmenet radioteleskoopit ympäri maailmaa määrittävät äärimmäisen tarkasti maapallon pyörimisen nopeutta ja suuntaa. Mittauksissa todettuun erittäin hitaaseen hidastumiseen vaikuttaa eniten Kuu sekä suuret maanjäristykset ja jopa Suomessa näkyvä maan nouseminen jääkauden jäljiltä. Vaikutukset ovat mikroskooppisia, mutta pitkällä aikavälillä ne näkyvät tarkimmissa mittauksissa. Hidastumista kompensoidaan lisäämällä karkaussekunteja tarpeen mukaan, viimeksi reilu vuosi sitten.

Miltä tulevaisuus näyttää avaruudessa?
Maan päältä avaruutta katseleva ihminen näkee saman kuin esivanhempansa sata, tuhat tai miljoona vuotta sitten ja samat tähdet ja tähtikuviot näkyvät tulevaisuudessakin. Kaukoputkilla, radioteleskoopeilla ja satelliiteilla näemme nyt enemmän ja kauemmaksi kuin vielä vähän aikaa sitten osasimme edes kuvitella. Lähiavaruus tulee meille yhä tutummaksi, kun ihmisen lähettämät luotaimet tutkivat naapuriplaneettoja ja yhä kehittyneemmät satelliitit maapalloa planeettana. Avaruustutkimuksessa onkin avautumassa uusia mahdollisuuksia ja tarpeita, kun nanosatelliitit ovat yleistyneet. Aalto-yliopistossa suunniteltu ja rakennettu Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1 odottaa parhaillaan laukaisua avaruuteen. Metsähovi on aiemmin ollut mukana useissa suurissa avaruustutkimusprojekteissa sekä tekniikan että havaintojen kautta. Selvitämme parhaillaan nanosatelliiteilla tehtävän tutkimuksen tukemista pienemmillä radioteleskoopeillamme. Avaruudesta kiinnostuneille opiskelijoille löytyy mielenkiintoisia tutkimus- ja kehityskohteita monelta suunnalta oli sitten kiinnostunut avaruustekniikasta, tähtitieteestä, laiterakennuksesta tai melkein mistä tahansa.

Lisätietoa ja ohjeet Metsähovin avoimien ovien päivästä 28.8.
tapahtumasivulta  

Yhteystiedot:
Metsähovin johtaja Joni Tammi
puhelin: 029 442 4858 (arkisin klo 9–16)
metsahovi@aalto.fi  


#metsahovi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.