911

Uutiset

Merkittävä lahjoitus tie- ja päällystetekniikan tutkimukseen ja koulutukseen

Alan yritykset ja yhdistykset lahjoittivat yli 400 000 euroa Insinööritieteiden korkeakoululle.
Luminen kaupunkinäkymä, jossa on moderneja rakennuksia, raitiovaunu ja polkupyöriä. Ihmiset kävelevät lumisilla teillä.
Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä. Kuva: Matti Ahlgren

Tie- ja päällystetekniikan alalla toimivat yritykset ja yhdistykset ovat tehneet merkittävän yhteislahjoituksen alan opetuksen ja tutkimuksen tukemiseksi Aalto-yliopistossa. Yhteensä noin 400 000 euron lahjoituksen tekivät Asfalttikallio, GRK Suomi, INFRA, NYNAS, Ramboll Finland, SKOL ja Suomen Tieyhdistys. Lisäksi Väylävirasto tukee alaa tilaustutkimuksen muodossa.  

Lahjoituksen avulla varmistetaan alan opetuksen jatkuminen opiskelijoiden osaamisen kannalta merkittävillä kursseilla. Lisäksi lahjoituksella tuetaan alan tutkimusta palkkaamalla muutamia tutkijatohtoreita ja tohtorikoulutettavia. Aalto-yliopisto on juuri käynnistänyt haun professuurista tie- ja päällystetekniikan alalle

”Tie- ja päällystetekniikan osaamista tarvitaan myös tulevaisuudessa, jotta voimme vastata esimerkiksi ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin sekä kehittää uusia materiaaleja ja kustannustehokkaampia rakentamistapoja. Suomessa tieolosuhteet ovat ainutlaatuiset, eikä muualla tuotettu tutkimustieto usein suoraan sovellu meille”, sanoo Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Kari Tammi. ”Kiitämme lämpimästi kaikkia lahjoittajia merkittävästä tuesta, jonka avulla vahvistamme alan tärkeää osaamista Suomessa.” 

“On hienoa, että voimme säilyttää perinteisen professuurin Aallossa ja samalla varmistaa, että saamme jatkossakin alalle uusia osaajia. Tutkimuksen kautta vaikutamme siihen, että pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin", sanoo Paavo Syrjö, INFRA ry:n toimitusjohtaja.  

“Pidämme ensiarvoisen tärkeänä, että infra-alan keskeisen osa-alueen, väylätekniikan, opetus ja tutkimus säilyvät ja kehittyvät myös yliopistotasolla. Väylillä sekä niiden laadukkaalla suunnittelulla, rakentamisella ja ylläpidolla on tärkeä rooli maamme logistiikan, huoltovarmuuden ja toimintakyvyn turvaamisessa. Ne varmistavat myös tavaroiden ja matkustajien sujuvan ja turvallisen liikkumisen", sanoo SKOL ry:n kehitysjohtaja Matti Kiiskinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.