911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Merenkulun turvallisuus on monen tekijän summa

Merenkulun turvallisuus hahmottuu parhaiten tarkastelemalla yksittäisten tekijöiden sijasta kokonaisuutta.
911±¬ÁÏÍø School of Engineering

Turvallisuusjohtamisella pyritään estämään laivaonnettomuuksia, joiden seuraukset voivat olla vakavia. Sitä varten tarvitaan tietoa turvallisuuden tilasta. Sen määrittäminen on kuitenkin vaikeaa.

- Turvallinen merenkulku on kokonaisuus, jota ei ymmärretä läpikotaisin. Turvallisuuden tasoa ei myöskään pystytä suoraan mittaamaan, toteaa DI Maria Hänninen.

Hänninen tutki väitöstyössään merenkulun turvallisuustekijöiden riippuvuuksia toisistaan ja niiden mallinnusta Bayes-verkoilla.

Turvallisuutta on väitöskirjassa lähestytty useasta näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa onnettomuuksien syyt, laivojen turvallisuustarkastukset ja turvallisuusjohtamisjärjestelmät.

- Työn tulokset tukevat käsitystä, että turvallisuuden tilaa ei pystytä määrittämään yksittäisten tekijöiden kautta. Parempi käsitys saadaan tarkastelemalla suuria kokonaisuuksia ja turvallisuuteen liittyvien tekijöiden välisiä riippuvuuksia, Hänninen sanoo.

Väitöstyö tuo esiin, että turvallisuuteen liittyvät tekijät ja niiden väliset riippuvuudet eivät välttämättä ole ilmeisiä. Esimerkiksi hyvä IT- ja raportointijärjestelmä lisää todennäköisyyttä, että laivan turvallisuusjohtamisen taso on korkea.

Tiedon tasoa pitäisi parantaa

Perinteisesti meriliikenteen turvallisuutta on tutkittu ja pyritty mallintamaan keskittyen onnettomuuksiin ja niiden syihin. Väitöstyön mukaan tällaisten syysuhteisten riippuvuuksien mallintaminen on kyseenalaista johtuen muun muassa käyttökelpoisen aineiston vähyydestä.

Hänninen tarkastelee väitöstyössään onnettomuusalusten lisäksi myös muiden alusten liikennettä.  Lähestymistapa mukailee uusimpia tutkimussuuntia, joissa keskitytään tarkastelemaan tavanomaista toimintaa ja sitä, miksi asiat menevät hyvin.

Väitöstyön mukaan satamavaltiotarkastukset voisivat olla hyviä turvallisuusjohtamisessa tarvittavan tiedon lähteitä. Ne ovat tarkastuksia, joissa ulkomaisen lipun alla liikennöivien alusten kunto tarkistetaan lain ja asetusten ohjeiden mukaisesti.

Hännisen mukaan olisi tarpeen tutkia, voisiko satamavaltiotarkastuksia kehittää siten että ne tuottaisivat tietoa nykyistä pienemmistä turvallisuuseroista eri alusten välillä. Tällä hetkellä tarkastuksista kertyy vain vähän käyttökelpoista tietoa.

Työkalu turvallisuustyöhön

Hänninen mallinsi turvallisuustekijöiden riippuvuuksia todennäköisyyslaskentaan perustuvien Bayes-verkkojen avulla. Vastaavaa mallinnusta ei ole aiemmin tehty.

Väitöstutkimuksen perusteella Bayes-verkot soveltuvat hyvin mallintamaan monimutkaista meriturvallisuuden kokonaisuutta, jota ei täysin ymmärretä – kokonaisuutta, jossa kaikkia tekijöitä ei voida suoraan havaita tai niistä ei saada suoraan tietoa.

Hännisen mukaan Bayes-verkko tuottaa ongelmasta graafisen esityksen, joka auttaa ymmärtämään esillä olevaa kokonaisuutta ja siten helpottaa menetelmän soveltamista käytännön turvallisuusjohtamiseen.

Hankaluutena on, että Bayes-verkossa käytettävien turvallisuustekijöiden todennäköisyyksien arviointi on työlästä ja vaatii asiantuntemusta. Mutta kun tiedot on kerran saatu kerättyä, on niiden päivitys helppoa.

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa, sovelletun mekaniikan laitoksella aiheesta Merenkulun turvallisuustekijöiden riippuvuuksien mallinnus Bayes-verkoilla. Väitöskirjan nimi on englanniksi: Bayesian network modeling of potential patterns in maritime safety performance.

Paikka: Merikeskus Vellamo, auditorio Ilmari, Tornatorintie 99, Kotka

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.