Matti Vaaja geoinformatiikan apulaisprofessoriksi Aalto-yliopistoon
TkT Matti Vaaja on nimitetty apulaisprofessoriksi Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitokselle ajalle 1.8.2017-31.7.2022. Professuurin ala on geoinformatiikka, erityisesti digitaalinen fotogrammetria.
Vaajan osaamisalueita ovat muun muassa fotogrammetriset mittausteknologiat ja 3D-pistepilvimallit, joita käytetään esimerkiksi rakennusten sisätilojen, maankäytön ja ympäristön suunnittelussa ja seurannassa sekä itseajavissa robottiautoissa. Hän on vuodesta 2010 lähtien toiminut erilaisissa opetus- ja tutkimustehtävissä ja post doc –tutkijana Laserkeilauksen huippuyksikössä vuodesta 2014 alkaen.
Professori Vaaja on toiminut projektipäällikkönä vuodesta 2015 Suomen Akatemian STN COMBAT-hankkeessa (3D-digitalisaation ja robotiikan yhdistetty teknologiamurros). Vuoden 2017 alusta Vaaja on työskennellyt Tekesin rahoittamassa VARPU-projektissa (Virtual and Augmented Reality Content Production and Use), jossa tutkitaan 3D-mittausteknologiaa ja virtuaalitodellisuutta sekä lisättyä todellisuutta teollisia sovelluksia varten. Molemmat projektit keskittyvät Suomen elinkeinoelämän kannalta keskeisille aloille, kuten rakennus- ja kone- sekä prosessiteollisuuteen, rakennettuun ympäristöön, koulutukseen ja turvallisuuteen.
Matti Vaaja (s. 1983) on Teknillisen korkeakoulun kasvatti. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 2010 ja väitteli tekniikan tohtoriksi geoinformatiikasta vuonna 2014 aiheena liikkuvan laserkeilauksen soveltuvuus jokiympäristön maastonmuotojen kartoitukseen ja kevättulvien aiheuttamien muutoksien seurantaan (Feasibility of mobile laser scanning for mapping and monitoring a riverine environment).
Yhteystiedot:
Apulaisprofessori Matti Vaaja
matti.t.vaaja@aalto.fi
Puh. 050 5967 803
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.