911

Uutiset

Magazinen teemana jatkuva oppiminen

Uusi 911 Magazine 24 tarkastelee elinikäistä eli jatkuvaa oppimista, jonka lakimuutos toi yliopistoille niiden neljänneksi tehtäväksi.
911 Magazine issue 24 in racks. Photo: Anni Kääriä.
Kuva: Anni Kääriä.

”Tiukka kahtiajako työelämän ja opiskeluajan kesken on historiaa”, toteaa opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala lehden Avauksia-palstalla. Tämä tulee hänen mukaansa ottaa huomioon kehitettäessä koulutustarjontaa. ”Kun yliopisto haluaa palvella oppijaa, kohtaavat laadukas tarjonta, lähestyttävyys ja opiskelun joustavuus. - - Yksilölle syntyy näkymä henkilökohtaisesta, elämän mittaisesta oppimisen polusta, jota on helppo päivittää muutosten myötä.”

Lehden pääartikkelissa asiantuntijat pohtivat, miten jatkuvaa oppimista voidaan käytännössä edistää ja millaista hyötyä siitä syntyy. Aalto-yliopiston oppimispalveluiden päällikkö Eija Zitting sanoo, että tulevaisuudessa samoilla kursseilla voi olla sekä nuoria opiskelijoita että työelämässä jo kouliintuneita. Syventävää oppia tarjoavat jatkossa myös entistä useammat tahot, esimerkiksi yritykset. Vaihtoehtoiset opintiet eivät silti tarkoita, että nuoruusajan koulutuspolusta voitaisiin oikoa mutkia. ”Haasteena on muistaa kärsivällisyys”, sanoo Sitran johtava asiantuntija Sinimaaria Ranki. ”Pitkällä aikavälillä täytyy sallia se, että joku uppoutuu teorioiden syvyyksiin ja tulee ulos jossain vaiheessa uuden ajatuksen kanssa. Siihen rinnalle tarvitaan nopeampitahtista vuoropuhelua yritysten kanssa.”

Kuka-palstan alumnihaastattelussa diplomi-insinööri, tuotantotalouden killan Prodekon hallituksen puheenjohtaja Karla Nieminen korostaa ihmissuhdetaitojen ja verkostoitumisen merkitystä työelämässä. Niitä edistääkseen hän järjestää koulutuksia oman yrityksensä kautta. ”Työkaveri, joka osaa luoda hyvän fiiliksen ympärilleen, on toivottu tyyppi.”

Työn ja teknologian kiihtyvä muutos on aihe, johon Aallossa syvennytään usealla tutkimusalalla. Future of Work -hanke auttaa tutkijoita löytämään toisensa, kertovat professori Eero Vaara ja tutkija Hertta Vuorenmaa. ”Tuomme tutkijoiden lisäksi yhteen myös johtajia, vaikuttajia ja ajatushautomoita. - -  Haluamme, että Aalto-yliopisto ja Future of Work nousevat heti mieleen, kun pohditaan, mistä saadaan käyttökelpoisinta tietoa työn tulevaisuudesta.”

Lehdessä tehdään katsaus myös uusiin oppimismenetelmiin ja kerrotaan, mitä tarkoittavat esimerkiksi lisätty todellisuus, ”kalamalja” ja pelillistäminen nykyopiskelijan arjessa.

911 Magazine on ilmestynyt sekä suomeksi että englanniksi. Lehtiä on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksella. Näköislehdet ovat luettavissa , ja artikkeleita on julkaistu osoitteessa aalto.fi/magazine.

Oppimisen ilo on voima, josta pitää saada nauttia koko elämän ajan.

Petri Suomala, opetuksesta vastaava vararehtori

Mitä haluaisit oppia seuraavaksi?

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa