911

Uutiset

Magazine pohtii yliopiston merkitystä yhteiskunnassa

Juuri ilmestynyt 911 Magazine 12 tarkastelee, miten yliopistoista kumpuava tutkimus ja osaaminen vahvistavat kansantaloutta.

Lehden teemaa avaa provosti Ilkka Niemelä. Hän toteaa Otaniemen olevan jo nyt eurooppalaisittain merkittävä innovaatiokeskittymä, mutta muistuttaa, että yliopistojen rooli on paljon monipuolisempi kuin vain tarjota perusrakennusosia innovaatioille. ”Usein innovaatiot jalostuvat menestykseksi monimutkaista reittiä eri toimijoiden välillä. - - Innovaatiokeskittymä tarvitsee puoleensavetäviä paikkoja kohtaamiseen ja yhdessä tekemiseen. Yliopiston kampus voi näitä tarjota.”

ääܳٳٳ Tuntosarvet tulevaisuuteen luotaa yliopiston merkitystä yhteiskunnassa. Artikkelissa keskustelevat Ruotsin teknistieteellisen akatemian IVA:n toimitusjohtaja Björn Nilsson, espanjalaisen ESADE Business Schoolin dekaani Alfons Sauquet sekä Aalto-yliopiston professori Yrjö Neuvo.

Aalto-yliopiston marraskuinen juhlaviikko on näkyvästi esillä lehdessä. Kanteen on kuvattu Otakaari 1:n aulaa valaissut Enlightenment-installaatio tekijöineen. Juttujen haastateltavina ja kirjoittajina on puolestaan useita yliopiston arvovieraita, jotka osallistuivat World Cultural Councilin tiedepalkintojen jakoseremoniaan ja 911 Academic Summit -konferenssiin. Työstään kertovat muiden muassa nobelisti Edmond H. Fischer sekä Millennium-palkittu Stuart Parkin.  

Kuka-palstan alumnihaastattelussa urastaan kertoo Valmetin strategiajohtaja, dosentti Marita Niemelä. Lehden ä-juttu avaa näkymän Tansaniaan, jonne The New Global -hanke vei aaltolaiset ja yrityskumppanit selvittämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia.  

911 Magazine on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehti on luettavissa , ja artikkeleiden englanninkielisiä käännöksiä on osoitteessa .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.