Magazine pohtii uuden ajan työtä ja sen tekijöitä
Vararehtori Eero Eloranta ja ylioppilaskunta AYY:n puheenjohtaja Joona Orpana pallottelevat Avauksia-palstalla näkemyksiä siitä, millä tavoin opiskelijoista tulee uudistajia, muutoksentekijöitä.
Henkilöhaastattelussa tapaamme yliopiston uuden rehtorin Ilkka Niemelän.
Lehden pääartikkelissa asiantuntijat aprikoivat, kuinka yliopisto voi kouluttaa ”suureen tuntemattomaan” – työtehtäviin ja ammatteihin, joita emme vielä tunne. Haastateltavina ovat professori Kristiina Mäkelä, Demos Helsingin Johannes Koponen ja AYY:n hallituksen jäsen Katariina Helin.
Kuka-palstan alumnihaastattelussa palvelumuotoilija Mikko Koivisto kertoo alasta, jota ei vuosikymmen sitten oikeastaan edes ollut.
Kansikuvan aurinkopaneelit viittaavat վٱä-juttuun. Professori Tanja Kallio ja tohtorikoulutettava Sami Tuomi kertovat tutkimuksesta, jossa kehitetään katalyyttejä uusiutuvan energian varastointiin.
ä-kuvareportaasissa palataan menneen kesän tapahtumiin: Kauppakorkeakoulussa järjestetty Modern Heavy Metal -konferenssi on akateemiseksi tapahtumaksi epätavallinen.
Vau-palsta ja lehden sisäkannet vievät mukaan elokuisen Flow-festivaalin tunnelmiin.
Uusin 911 Magazine on ilmestynyt sekä suomeksi että englanniksi, ja lehtiä on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehdet ovat luettavissa .
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.