911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Lukuvuosi huipentuu seremoniaviikkoon kesäkuussa

Aalto-yliopiston seremoniaviikon aikana juhlitaan kaikkia yliopistosta valmistuneita.
Graduation Party 2018, kuva Heli Sorjonen

Seremoniaviikko päättää Aalto-yliopiston lukuvuoden ja konkretisoi siirtymän opiskelijasta alumniksi. Vuonna 2019 seremoniaviikon tapahtumia ovat muun muassa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootio, tekniikan alan tohtoripromootio ja Graduation Party. Lisäksi viikolla on yleisölle avointa ohjelmaa.

Graduation Party 2018, kuva Heli Sorjonen

Graduation Party 12.6.2019

Korkeakoulujen omia maisterien ja kandidaattien todistustenjakotilaisuuksia vietetään 12. kesäkuuta, minkä jälkeen kaikki valmistuneet, heidän perheensä sekä alumnit kokoontuvat Graduation Party -valmistujaisjuhlaan Alvarin aukiolle. Juhlassa valmistuneet saavat rintapieleensä valmistujaispinssin. Juhlajuoma ja -eväät sekä elävä musiikki ja tanssi vauhdittavat karkeloita kesäillassa.

Lue lisää Graduation Partysta

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootio 2013

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootio 13.6.2019

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun juhlallista maisteri- ja tohtoripromootiota vietetään 13. kesäkuuta Väre-rakennuksessa ja Kandidaattikeskuksessa. Promootiokulkueen ja -aktin, illallisten ja tanssiaisten lisäksi korkeakoulun promootioperinteeseen kuuluvat muun muassa seppeleensitojaiset ja juhlaviikon päättävä brunssi Suomenlinnassa. Promoottorina, maisterit ja tohtorit vihkivänä professorina, toimii professori Lily Díaz-Kommonen.

Edelliskerralla Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota vietettiin tammikuussa 2013, ja arkkitehtuurin laitoksen osalta kesäkuussa 2018. Tiedot promovointiin oikeuttavista henkilöistä löydät Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootion verkkosivulta.

Lue lisää Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiosta

Tekniikan alan tohtoripromootio 2018, kuva Heli Sorjonen

Tekniikan alan promootio 14.6.2019

Seremoniaviikon päättää Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulujen juhlallinen tekniikan alan tohtoripromootio 14. kesäkuuta Dipolissa. Juhlaa isännöi Sähkötekniikan korkeakoulu, ja promoottorina toimii professori Ari Sihvola. Promootioseremonia kulkueineen ja akteineen sekä iltajuhlineen ovat niin ikään osa tekniikan korkeakoulujen promootioperinnettä. Juhlaan kutsuttavat riemutohtorit, 50 vuotta sitten promovoidut tekniikan tohtorit, ovat myös kiinteä osa promootioperinteen jatkumoa. Promootioon ovat oikeutettuja osallistumaan tekniikan tohtorit, jotka ovat valmistuneet 1.6.2018–30.4.2019.

Lue lisää tekniikan alan promootiosta

Seremoniaviikolla on myös yleisölle avointa ohjelmaa, joka julkistetaan toukokuussa.

Lisätiedot ja ennakkoilmoittautumiset:

Graduation Party

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootio

Tekniikan alan tohtoripromootio
 

Promootiotiedustelut: conferment@aalto.fi

aalto.fi/ceremony-week 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.