Lohkoketjuteknologia oli dekaanin New Yorkin -alumnitapaamisen pääteema
Noin 20 Aalto-yliopiston alumnia, valtaosa kauppatieteistä, kokoontui 27. huhtikuuta dekaanin alumnitapaamiseen New Yorkiin. Tilaisuus oli jo toinen laatuaan New Yorkissa, edellinen järjestettiin vuonna 2016. Kauppakorkeakoulun Premium Partner -yritys Finnair ystävällisesti tarjosi tilan tapahtumalle ja iltaa isännöi alumnimme Marko Salonen, Executive Director, Finnish American Chamber of Commerce. Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman kiitti Salosta yhteistyöstä ojentamalla hänelle Aalto-solmion (kuvassa).
Dekaanikertoi alumneille Aalto-yliopiston myönteisestä kehityksestä. Otaniemen kampuskehitys sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun muutot Otaniemeen herättivät paljon mielenkiintoa.
Professori Matti Rossi ja Executive in Residence Henry Tirri nostivat keynote-puheenvuoroissaan esiin lohkoketjuteknologian mahdollisuuksia ja haasteita. Professori Rossi kertoi mm. esimerkkejä tapauksista, kuten Ruotsin maanomistusrekisteristä, joissa teknologia oli tuonut huomattavia tehokkuushyötyjä. Samalla hän kuitenkin varoitti myös sen haittapuolista, kuten ICO (initial coin offering) -huijauksista ihmisille aiheutuneista taloudellisista menetyksistä. Executive in Residence Tirri kävi läpi läpi lohkoketjuteknologian perusteita kuvaillen sitä teknologia-, talous- ja sosiaalisena innovaationa, joka perustuu perinteiseen kirjanpitoon ja joka pyrkii “demokratisoimaan luottamuksen”. Alumneilla oli lukuisia kysymyksiä teknologian tulevaisuuden trendeistä, kuten erilaisten rahakkeiden käytön lisääntymisestä yksittäisissä organisaatioissa toimivina valuuttoina.
Vilkas keskustelu ja verkostoituminen jatkuivat myöhään yöhön myös virallisen ohjelman jälkeen.
New Yorkin tilaisuus oli jatkoa dekaanin vastaaville tapaamisille Lontoossa (vuosina 2017 ja 2015), Tukholmassa, New Yorkissa (vuonna 2016), Stanfordin yliopiston kampuksella ja Moskovassa.
Tapahtumien tarkoituksena on kasvattaa Aalto-yliopiston alumniyhteisöä myös Suomen ulkopuolella ja kannustaa alumneja pysymään yhteydessä alma materiinsa eri tavoin.
Aalto-yliopiston alumniverkostossa on jo yli 40 000 alumnia yli 80 maassa. Voit liittyä verkostoon ilmaiseksi.
äپٴᲹ:
Jonna Söderholm
päällikkö, External Relations, Kauppakorkeakoulu
jonna.soderholm@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.