911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Lisää tuottavuutta kuntien teknisen toimen palveluiden tuotteistamisella

Kuntien tuotteistustyötä taustoittava tutkimusraportti sekä kaupunkien pilotointi raportiit nyt ladattavissa.

Suomi on tänä päivänä suurten haasteiden edessä. Tuottavuutta ja kilpailukykyä on parannettava niin yksityisellä kuin julkisella sektorillakin. Julkisella sektorilla on käynnissä jo suuria rakenneuudistuksia, esimerkkinä vuosia käynnissä olleet kuntarakenneuudistus sekä sote-uudistus. Kiristyvän talouden tasapainottaminen edellyttää kuitenkin jatkuvaa ja kokonaisvaltaista toiminnan kriittistä tarkastelua sekä rohkeaa kehittämistä.

Tekniset palvelut ovat yksi osa-alue, jossa tuottavuutta voidaan nostaa kunta-alalla. Jotta toimintaa voidaan kehittää, tulee palveluprosessien rakenteet ja kustannukset tuntea paremmin. Siksi palveluiden tuotteistaminen on tärkeä askel kohti tuottavuuden parantamista. Kuntaliiton alaisuudessa toimivan KEHTO-foorumin aloitteesta käynnistettiin vuonna 2010 valmistelut teknisen toimen palveluiden tuotteistamishankkeen aloittamiseksi. Työ johti lopulta kaksivuotisen Tekesin rahoittamaan OPUS -hankekokonaisuuden käynnistymiseen maaliskuussa 2013. Hankekokonaisuuteen kuului Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksen johtama tutkimusprojekti, Turun ja Porin kaupunkien pilotointi projektit sekä Kuntamaisema Oy:n tuotekehitysprojekti.

Hankekokonaisuuden tavoitteena on ollut tuoda tekniselle sektorille yleinen ja laaja kokonaisuus palveluiden järjestämisen optimointiin sekä mahdollistaa palveluiden nostaminen uudelle tasolle koko kunta-alalla. Uusia toimintatapoja etsittiin etenkin kuntalaisten osallistamisesta, palveluekosysteemin kehittämisestä sekä eri osa-alueiden palveluiden liittämisestä paremmin laajempaan kaupunkisuunnittelun strategiaan. Turun pilotointi projektissa kehitettiin uusi tuoterakenne kaupunki-infran ylläpidon palveluihin ja Porin pilotointi projektissa tontin muodostuksen palveluihin. Nämä hankekokonaisuudessa kehitetyt tuotteistamisen tavat sekä kokemukset luovat kuitenkin hyvän pohjan laajamittaiselle tuotteistuksen käyttöönotolle koko Suomen kuntakentässä.

OPUS hankekokonaisuus päättyi syyskuun lopussa ja tuloksista on nyt julkaistu kolme raporttia: tuotteistustyötä taustoittava tutkimusraportti sekä kaupunkien pilotointi raportit. Raportit on ladattavissa Kuntaliiton sivuilta seuraavista osoitteista:

 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Tutkimusjohtaja Pekka Malinen, Aalto-yliopisto, (pekka.malinen@aalto.fi)

Projektipäällikkö Teemu Surakka, Aalto-yliopisto, (teemu.surakka@aalto.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.