Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille
Liikesivistysrahasto myönsi 23.11.2023 apurahoja 409 hankkeelle yhteensä 5 037 220 euroa. Myönnöt kattavat 17,7 % haetusta 28,48 milj. eurosta. Aalto-yliopistosta 62 hanketta saa apurahan, joiden summa on yhteensä 728 400 euroa.
Edellisen kerran Liikesivistysrahaston apurahajako ylitti viisi miljoonaa euroa rahaston 100-vuotisjuhlavuonna 2019. Apurahoista noin puolet on henkilökohtaisiin väitöskirja- ja post doc -tutkimuksiin.
Jakoon sisältyvät yhteensä 1,11 milj. euron apurahat 15 tutkimusryhmälle korkeatasoisiin 1–3-vuotisiin hankkeisiin. Painoalueiden osuudet tutkimusryhmien apurahajaossa ovat: Tulevaisuuskestävä ympäristö (36,2 %), Liiketoiminnan uudistaminen (38,0 %), Johtamisen osaaminen (10,9 %), Yrittäjyys, skaalautuminen ja kasvu (12,7 %) sekä Datatalous (2,3 %). Liikesivistysrahaston painoalueet liittyvät toisiinsa. Niiden läpileikkaavana teemana on tutkimuksen ja koulutuksen tulevaisuusorientoituneisuus, jossa korostuvat vastuullisuus ja yrittäjyysekosysteemien edistäminen.
Esimerkiksi Liiketoiminnan uudistaminen -painoalueella DSc (Econ) Katri Kaupin ±¹±ð³Ù䳾ä hanke Climate change impact on supply chains – risk identification, preparation and adaptation sai 90 000 euroa (hankekausi 24 kk). Samalla painoalueella DSc (Tech) Robin Gustafssonin ±¹±ð³Ù䳾ä hanke Navigating Compliance and Competitiveness: Capabilities for Success in the Regulatory-Driven Sustainability Turn, sai 40 000 euroa (hankekausi 18 kk). Johtamisen osaaminen -painoalueella esimerkiksi DSc (Econ) Alexei Koveshnikovin ±¹±ð³Ù䳾ä Leadership and People Management in Times of Geopolitical Crisis: Facilitating and Maintaining Employee Psychological Safety during the Ukrainian Crisis -hanke sai 60 000 euroa (hankekausi 12 kk).
Liikesivistysrahaston saamista lahjoituksista perustetut nimikko- ja määrätarkoitusrahastot kattoivat apurahoista yhteensä 1,4 milj. euroa (27,4 %). Rahaston temaattisissa määrätarkoituspooleissa Globaali kauppa, Metsä-, bio- ja kiertotalous sekä Tekstiili ja muoti apurahoja kohdistettiin 18 hankkeelle 194 410 euroa.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:&²Ô²ú²õ±è;
toimitusjohtaja Johanna Vesterinen
johanna.vesterinen@lsr.fi tai (09) 659 933
Liikesivistysrahasto tukee sääntöjensä mukaisesti korkeampaa taloudellista sivistystä, jota rakennetaan yliopisto- ja korkeakoulutasolla. Tavoitteena on erityisesti Suomen talouskasvun ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn edistäminen.
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.